VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Evelina julkaisee elokuun lopussa paljon odotetun neljännen albuminsa, joka kantaa nimeä “Pehmee”. Albumin julkaisun myötä Evelina päättää yli vuoden kestäneen keikkataukonsa ja lähtee syksyllä kattavalle, 17 kaupunkia ja 22 keikkaa sisältävälle ‘Pehmee tour’ -kiertueelle.
Evelina on yksi kotimaisen pop-musiikin kärkinimistä, joka tunnetaan muun muassa listahiteistään “Tornado”, “Hitaasti” ja “Kylmii Väreitä”. Turkulaislähtöisen laulaja-lauluntekijän julkaisuihin lukeutuvat huippusuositut albumit “24K” (2016), “SOS” (2019) sekä “III” (2020), jotka ovat keränneet yhteensä yli 240 miljoonaa kuuntelua. Nimensä mukainen, kolmannen ja neljännen albumin välinen musiikkiprojekti “31⁄2” -EP, esittelee artistin vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista.
Uransa aikana yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta kerännyt ja Vuoden naissolistina palkitun Evelinan live-esiintyminen tuottaa kuulijoille kylmii väreitä. Aidot tunteet, herkät sanoitukset ja huolellisesti hiottu show on elämys, aina klubilta stadionille.
sawohouse.fi/underground-keikat/
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Sawohouse Underground VIP -pöytä
Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa!
VIP pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta!
VIP pöytä on varattavissa vain Tiketti.fi kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl.
Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti.
Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne.