VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,99 € / min. + pvm)
Monipuolinen laulaja-lauluntekijä Paul Elias julkaisi syksyllä 2023 toisen albuminsa Post sinä. Albumi on herättänyt huomiota medioissa (Huomenta Suomi, Efter Nio, Rumba) sekä saanut hyvän vastaanoton kuuntelijoiden joukossa ja kerännyt tähän mennessä yhteensä lähes 4 miljoonaa striimiä suoratoistopalveluissa.
Levyllä Paul Elias käsittelee suhteita ja elämää nykyajassa. Laulujen teksteissä puhutaan muun muassa ihastumisesta, avoimista suhteista, eron jättämästä tyhjyydestä, rakkauden kaipuusta ja pettymyksestä. Tunneskaala on suuri ja Paul Elias käsittelee sitä henkilökohtaisella otteella kuin päiväkirjan sivuja raottaen. Paulin musiikillinen ulosanti on saanut ensimmäisen levyn folk-rock-sävyjen lisäksi mukaan pimeämpiä ja elektronisempiakin sävyjä.
Paul Elias kommentoi toista albumiaan seuraavasti:
”Post sinä on uusi aikakausi, jota ollaan hartaudella tehty kolmen vuoden ajan heti viime albumin ilmestymisestä. Oon kynä sauhuten koettanut vangita tämän uuden ajan tunnelman mun ympärillä. Mä oon todella ylpeä näistä lauluista ja ne on mulle tärkeitä kävi miten kävi, mutta totta kai jännitän myös, että saisko nää kappaleet vielä oman paikkansa jonkun toisenkin elämässä.”
Monilahjakas Paul Elias edustaa raikasta ja puhuttelevaa poppia modernilla soundilla, joka resonoi vahvasti myös kuulijoissa. Artistin debyyttialbumi Luonnonvoimii julkaistiin syksyllä 2020. Post sinä -levyltä saatiin etukäteen valloittavat singlet Sanat takas, Pimeän värit, Kato kun mä meen, Post sinä, Karoliina sekä Kolhut ja traumat.
Tervetuloa keikalle!
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.