Paraati / X-treme Motor ShowParaati / X-treme Motor Show
EN  FI  SV
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9-19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Official tickets to concerts, festivals, sports events, theater and live stream events from Tiketti webstore.
WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.

News

16.12.2009 13:42

Tavastian LASTENSUNNUNTAIT jatkuvat myös ensi vuonna!

| Huippusuositut Tavastian ja Radio Helsingin lastensunnuntait jatkuvat myös talvella ja keväällä. Ensi vuodelle on varmistunut neljä koko perheen tapahtumaa.

KumKumMaa on koko perheen vuorovaikutteinen musiikkiseikkailu, jossa yleisö on olennainen osa esitystä. Lapset päättävät mitä reittiä kuljetaan ja apuna matkalla on suuri KumKumMaan kartta. Seikkailun aikana lauletaan ja tanssitaan tai ratkaistaan tehtäviä. KumKumMaa-konsertissa kuullaan yhtyeen omia kappaleita sekä tuttuja tuttujalastenlauluja rokkaavina sovituksina. Kuusihenkiseen kokoonpanoon kuuluvat esimerkiksi Nylon Beatista tuttu Erin Anttila ja Gimmelissäkin vaikuttanut Ushma Karnani.

21. helmikuuta Tavastialla nähdään Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan tähdet. Tapahtumassa live-bändi soittaa 12. päivä ensi-iltaan saapuvasta elokuvasta tuttuja kappaleita Iiro Rantalan johdolla. Lavalla laulavat Rauha-Räppääjä (Annu Valonen), Pakastaja Elvi (Ulla Tapaninen) sekä uusina kasvoina esittäytyvät Risto Räppääjä (Severi Heikkilä) ja Nelli Nuudelipää (Lauramaija Luoto). Myös elokuvan ohjaaja Mari Rantasila esiintyy tapahtumassa. Lisäksi yleisö pääsee näkemään elokuvan musiikkivideoita ja saa opastusta musikaalin "Kyllä Pärjätään" -biisin askeleisiin koreografin Lotta Kuusiston ohjaamana sekä saa mahdollisuuden esittää leffatähdille kysymyksiä, parhaimpiin saadaan vastaus lavalta. Kysymyksiä voi kirjoittaa sisääntulon yhteydessä klo 15.30 asti sekä etukäteen sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Kotimaisen lastenmusiikin todellinen klassikkoyhtye Fröbelin palikat saapuu viimeinkin Tavastialle! Jo yli 20-vuotta perheen pienimpiä viihdyttänyt kokoonpano on tullut tutuksi niin televisiosta kuin sadoista konserteistaan ympäri maata. Hyväntuulista lasten rytmimusiikkia esittävien Fröbelin palikoiden ohjelmisto koostuu omista kappaleista, käännöksistä ja uudelleen rokahtavasti sovitetusta materiaalista. Merkittävä osa yhtyeen konsertteja on leikkiminen ja yleisön osallistuminen: tekemisen riemuun saavat osallistua ikään katsomatta kaikki. Bändin viimeisin albumi ”Hui hai” ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna.

Tohtori Orffin keikoilla esimerkiksi pulkat, hiekkalapiot ja pahvilaatikot muuttuvat soittimiksi!  Koko perheen tapahtumien ohella myös esimerkiksi Ilosaarirockin vakioesiintyjiin kuuluva Tohtori Orff saapuu riemuksemme toista kertaa Tavastian lastensunnuntaiden ohjelmistoon. Yhtye on tuttu myös esimerkiksi Pikku Kakkosesta.


KONSERTIT:

KUMKUMMAA
Su 17.1.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 11 EUR

RISTO RÄPPÄÄJÄ JA POLKUPYÖRÄVARAS -TAPAHTUMA
Su 21.2.2010 klo 15-18 (showtime 16.00). LIPUT: alk. 13 EUR

FRÖBELIN PALIKAT
Su 21.3.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 13 EUR

TOHTORI ORFF
Su 11.4.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 13 EUR


Lisätietoa lastensunnuntait-konserteista:

Normaalien lippujen ohella Tiketistä voi hankkia edullisempialastensunnuntai-perhepaketteja. Perhelippupaketit vain ennakkoon Tiketistä- ovella myydään ainoastaan normaaleja yhden hengen lippuja.
Sylivauvat pääsevät huoltajan seurassa maksutta.

Rajallisen säilytystilan vuoksi toivomme lapsiperheiden saapuvan ilman rattaita ja vaunuja. Vaikka lasten konserteissa äänenvoimakkuus on normaaleja rock-keikkoja alhaisempi, suosittelemme erityisesti nuorempia konserttivieraita suojaamaan kuulonsa asianmukaisilla korvatulpilla tai kuulosuojaimilla.

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.


14.8.2025 11:45

Celebrate the 20th anniversary of Helsinki Design Week at Suomitalo! ›


2.6.2025 09:00

This summer, the Fiskars Summer Festival returns for its sixth edition! ›


22.5.2025 09:00

Theatre festival Hangö Teaterträff is right around the corner ›


27.3.2025 10:00

Finland’s most authentic and personal metal festival – Dark River Festival in Kotka, July 10-12, 2025! ›


11.3.2025 11:00

Flow Festival announces new acts and the festival’s daily program ›


4.12.2024 17:00

Tickets are on sale at an early bird price to the Helsinki Coffee Festival and Ice Cream and Chocolate Carnival 2025! ›


7.11.2024 09:09

The VIBE wellness event will be held at Tavara-asema on January 18, 2025! TICKETS NOW ON SALE! ›


31.10.2024 17:39

Jazz Plays on All Saints’ Day Weekend on Tampere Jazz Happening ›


29.2.2024 11:40

Tampere Biennale programme published! ›


28.6.2023 16:00

Fiskars Summer Festival 2023 ›


20.5.2020 12:12

Amorphis plays two live-stream shows to celebrate its 30th anniversary ›


7.5.2020 12:26

Sonata Arctica and Lost Society will perform unique livestream gigs on Semilive in May ›


17.1.2020 11:00

Amorphis celebrates 30-year career with three special shows ›


14.11.2019 11:29

Gojira and Deftones added to Tuska 2020 line up ›


30.10.2019 12:02

More Sonata Arctica shows coming up in Finland ›


15.10.2019 12:23

More acts added to Tuska 2020 line-up ›


9.10.2019 15:50

Taika Mannila's WHAT A GIRL FEELZ exhibition at Tiketti Galleria ›


26.9.2019 10:00

Korn to headline Tuska Festival 2020 ›


18.9.2019 18:05

System of a Down added as a headliner to Provinssi 2020 ›


11.9.2019 16:31

The Tampere Jazz Happening program out now ›


4.9.2019 16:30

Veggie food event Vegemessut soon in Helsinki ›