OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån-tis 9-19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
| Huippusuositut Tavastian ja Radio Helsingin lastensunnuntait jatkuvat myös talvella ja keväällä. Ensi vuodelle on varmistunut neljä koko perheen tapahtumaa.
KumKumMaa on koko perheen vuorovaikutteinen musiikkiseikkailu, jossa yleisö on olennainen osa esitystä. Lapset päättävät mitä reittiä kuljetaan ja apuna matkalla on suuri KumKumMaan kartta. Seikkailun aikana lauletaan ja tanssitaan tai ratkaistaan tehtäviä. KumKumMaa-konsertissa kuullaan yhtyeen omia kappaleita sekä tuttuja tuttujalastenlauluja rokkaavina sovituksina. Kuusihenkiseen kokoonpanoon kuuluvat esimerkiksi Nylon Beatista tuttu Erin Anttila ja Gimmelissäkin vaikuttanut Ushma Karnani.
21. helmikuuta Tavastialla nähdään Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -elokuvan tähdet. Tapahtumassa live-bändi soittaa 12. päivä ensi-iltaan saapuvasta elokuvasta tuttuja kappaleita Iiro Rantalan johdolla. Lavalla laulavat Rauha-Räppääjä (Annu Valonen), Pakastaja Elvi (Ulla Tapaninen) sekä uusina kasvoina esittäytyvät Risto Räppääjä (Severi Heikkilä) ja Nelli Nuudelipää (Lauramaija Luoto). Myös elokuvan ohjaaja Mari Rantasila esiintyy tapahtumassa. Lisäksi yleisö pääsee näkemään elokuvan musiikkivideoita ja saa opastusta musikaalin "Kyllä Pärjätään" -biisin askeleisiin koreografin Lotta Kuusiston ohjaamana sekä saa mahdollisuuden esittää leffatähdille kysymyksiä, parhaimpiin saadaan vastaus lavalta. Kysymyksiä voi kirjoittaa sisääntulon yhteydessä klo 15.30 asti sekä etukäteen sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
Kotimaisen lastenmusiikin todellinen klassikkoyhtye Fröbelin palikat saapuu viimeinkin Tavastialle! Jo yli 20-vuotta perheen pienimpiä viihdyttänyt kokoonpano on tullut tutuksi niin televisiosta kuin sadoista konserteistaan ympäri maata. Hyväntuulista lasten rytmimusiikkia esittävien Fröbelin palikoiden ohjelmisto koostuu omista kappaleista, käännöksistä ja uudelleen rokahtavasti sovitetusta materiaalista. Merkittävä osa yhtyeen konsertteja on leikkiminen ja yleisön osallistuminen: tekemisen riemuun saavat osallistua ikään katsomatta kaikki. Bändin viimeisin albumi ”Hui hai” ilmestyi aikaisemmin tänä vuonna.
Tohtori Orffin keikoilla esimerkiksi pulkat, hiekkalapiot ja pahvilaatikot muuttuvat soittimiksi! Koko perheen tapahtumien ohella myös esimerkiksi Ilosaarirockin vakioesiintyjiin kuuluva Tohtori Orff saapuu riemuksemme toista kertaa Tavastian lastensunnuntaiden ohjelmistoon. Yhtye on tuttu myös esimerkiksi Pikku Kakkosesta.
KONSERTIT:
KUMKUMMAA
Su 17.1.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 11 EUR
RISTO RÄPPÄÄJÄ JA POLKUPYÖRÄVARAS -TAPAHTUMA
Su 21.2.2010 klo 15-18 (showtime 16.00). LIPUT: alk. 13 EUR
FRÖBELIN PALIKAT
Su 21.3.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 13 EUR
TOHTORI ORFF
Su 11.4.2010 klo 14-17 (showtime 15.00). LIPUT: alk. 13 EUR
Lisätietoa lastensunnuntait-konserteista:
Normaalien lippujen ohella Tiketistä voi hankkia edullisempialastensunnuntai-perhepaketteja. Perhelippupaketit vain ennakkoon Tiketistä- ovella myydään ainoastaan normaaleja yhden hengen lippuja.
Sylivauvat pääsevät huoltajan seurassa maksutta.
Rajallisen säilytystilan vuoksi toivomme lapsiperheiden saapuvan ilman rattaita ja vaunuja. Vaikka lasten konserteissa äänenvoimakkuus on normaaleja rock-keikkoja alhaisempi, suosittelemme erityisesti nuorempia konserttivieraita suojaamaan kuulonsa asianmukaisilla korvatulpilla tai kuulosuojaimilla.
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.