WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Ruotsalainen rock-bändi Mustasch julkaisee tammikuussa uuden ”Thank you for the demon” -albuminsa. Uutta levyä juhlistaakseen Mustasch aloittaa mittavan Pohjoismaita halkovan kiertueensa Turun Klubilta tiistaina 4. helmikuuta. Yhtye esiintyy myös Jyväskylän Lutakossa perjantaina 7. helmikuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin keskiviikkona 20. marraskuuta.
Vuonna 1998 Göteborgissa perustetun Mustaschin saavutuslista on vaikuttava. Bändi on julkaissut kuusia albumia, bändi on myynyt loppuun kiertueita Skandinaviassa ja kiertänyt Motörheadin ja Volbeatin kanssa Euroopassa, kerännyt Grammis-ehdokkuuksia sekä Grammis-palkinnot ”Latest Version Of The Truth” sekä ”Mustasch” -albumeista.
Suomessakin vankkumatonta suosiota nauttinut Mustasch julkaisee uuden albuminsa ”Thank you for the demon” 15. tammikuuta. Esimakua albumista saadaan uuden sinkun ”Feared and Hated” muodossa, joka julkaistaan tällä viikolla. Loistavana livebändinä tunnettu Mustasch nähtiin Suomessa edellisen kerran Rock The Beach -festivaalin lavalla.
Ti 4.2.2014 Turku, Klubi
Liput alk. 28 €, K-18
Pe 7.2.2014 Jyväskylä, Lutakko
Liput alk. 28 €, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18
Lipunmyynti alkaa ke 20.11.2013 klo 9.00
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset
toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin
palveluhinnasto on luettavissa täältä.