WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9–19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Neljän vuoden odotuksen päätteeksi uuden albumin julkaiseva indie/elektropop-yhtye Au Revoir Simone esiintyy Tavastialla perjantai-iltana 13. syyskuuta. Liput brooklynilaisen tyttötrion keikalle tulevat myyntiin torstaina 27. kesäkuuta.
Kolmesta laulaja-kosketinsoittajasta koostuva Au Revoir Simone saavutti läpimurtonsa toisella pitkäsoitollaan ”Bird of Music” (2007). Raikasta ja hyväntuulista indie- ja elektropopia sisältäneen levyn kiertueella yhtye hurmasi myös suomalaiset popparit loppuunmyydyllä Tavastian-keikallaan.
Seuraavalla pitkäsoitollaan ”Still Night, Still LIght” (2009) Au Revoir Simone siirtyi pirteistä duuripop-ralleista hieman haikeampiin tunnelmiin. Levystä julkaistiin myöhemmin vielä remix-albumi ”Night Light” (2010), jolla bändin tuotantoa käsittelivät muun muassa Aeroplane, Neon Indian ja Jens Lekman. Sitten yhtye siirtyi vuosiksi viettämään hiljaiseloa.
Nyt Au Revoir Simone on tekemässä uutta paluuta. Bändin neljäs pitkäsoitto ”Move in Spectrums” julkaistaan syyskuussa, ja samassa yhteydessä trio saapuu vuosien odotuksen päätteeksi kolmannen kerran Suomeen ja Tavastialle. Edellislevyjen tapaan uutuusalbuminkin julkaisijana toimii Moshi Moshi Records (mm. Florence + The Machine, Hot Chip, Lykke Li).
Suomalaisyleisö muistaa Au Revoir Simonen myös yhteyksistään muotimaailmaan. Tavastialla bändin jäsenet tutustuivat keikalla levyjä soittaneeseen Paola Suhoseen, jonka seurauksena Au Revoir Simone päätyi esiintymään Ivana Helsinki -näytökseen Pariisin muotiviikoille.
Pe 13.9.2013 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 23,50 €, K-18
Lipunmyynti alkaa 27.6.2013 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.