18.6.2013 12:47
Ruisrockin aikataulu ja ohjelma valmis
Kolmen viikon päästä, heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7. päivä Turun Ruissalossa juhlittavan Ruisrock-festivaalin aikataulut on nyt julkaistu ja ohjelma on bändien osalta valmis. Aikataulu on nähtävissä Ruisrockin nettisivuilla osoitteessa: www.ruisrock.fi/ohjelma
Ruisrockin aikataulun viimeisen paikan täyttää perjantaina esiintyvä Huoratron. Teknoa ja 8-bittistä soundia yhdistelevä Aku Raski on jo pitkää toiminut konemusiikkikentällä ja kerännyt myös kansainvälistä suosiota keikoillaan ympäri maailmaa, muun muassa megatähti Skrillexin lämmittelijänä. Artistin debyyttialbumi ”Cryptocracy” ilmestyi viime vuonna maineikkaan Last Gang Recordsin kautta, jonka talliin lukeutuu artistin hengenheimolaisia, kuten Ruisrock-lauantaina esiintyvä Crystal Castles. Huoratron on raa’alla soundillaan ja tummalla estetiikkaan kerännyt myös runsaasti fanikuntaa konemusiikki-skenen ulkopuolelta.
Ruisrockissa tullaan näkemään kolmen päivän aikana yli 60 artistia viidellä lavalla. Festivaalien mittasuhteissa erikoispitkät puolentoista tunnin keikat tullaan näkemään Pet Shop Boysilta ja J. Karjalaiselta. Normaalia tunnin festarikeikkaa pidemmät, 75-minuutin setit heittävät HIM, PMMP ja Ismo Alanko. Lähiaikoina tullaan vielä julkaisemaan festivaalin alueohjelma sekä ravintoloiden ruoka- ja juomakattaukset.
Ruisrock 5.-7.7.2013 valmis päiväkohtainen ohjelma:
Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware, (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Huoratron, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs
Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers, Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko, Alice Airbuzz
Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Erykah Badu (USA), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Harmi
Roope Salminen ja Koirat esiintyy joka päivä
Pe 5.7.- Su 7.7.2013 Ruissalo, Turku
Liput alk. 122,50 € (3 pv), alk. 107,50 € (pe&la/la&su/pe&su) ja alk. 77,50 € (pe/la/su)
VIP-liput alk. 401,50 € (3 pv), alk. 221,50 € (la) ja alk. 191,50 € (pe/su), ikärajaton
Leirintäalueen liput 4.-8.7. alk. 32 € + asuntovaunupaikka alk. 21,50 €
Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä Saaristomeri-tukilippu, jonka
ostamalla asiakas voi lahjoittaa kolme euroa vesien suojelemiseen
Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.