Marraskuun kotiotteluissa F-liigassa muistetaan heitä, jotka tekevät pyyteetöntä työtä lasten ja nuorten eteen. F-liigan joukkueet palkitsevat marraskuun kotiotteluissa Reiluja kannustajia. Mukana on myös salibandyn toisiksi korkein sarja, Inssi-Divari, joka avasi palkitsemisten sarjan menneenä viikonloppuna.
Aiemmin syksyllä F-liiga pyysi ilmiantamaan Reiluja kannustajia. Salibandyliiton kehityspäällikkö Tiina Koivisto kertoo, että he ovat aikuisia, jotka toimivat esimerkillisesti salibandyn lasten ja nuorten joukkueiden parissa.
”Heillä on tsemppaava ja esimerkillinen asenne, kyky olla läsnä ja ottaa lapset ja nuoret huomioon. Lisäksi Reilut kannustajat puhuvat kauniisti ja kunnioittavat kaikkien pelitaitoja. Heillä on kyky puuttua epäreiluun käytökseen sitä nähdessään”, Koivisto luonnehtii.
Juniorisalibandyssa läpi Suomen vallitsee kannustava ilmapiiri ja sen tekijöitä halutaan nyt kiittää diplomeilla ja tuotepalkintoämpäreillä.
F-liigassa ensimmäisenä Reilun kannustajan palkitsee Eräviikinkien naiset ja TPS:n miehet keskiviikkona 12. marraskuuta. Reilu kannustaja -nimikko-ottelu pelataan 21. marraskuuta Bläk Boksissa, Lempäälän Ideaparkissa klo 18.30. Tapahtumassa on mukana myös F-liigan yhteistyökumppani KUULE MUA! sekä Räpfaija.
Suurin osa palkitsemisista osuu Lasten oikeuksien viikolle, jota vietetään 17.–23.11.2025.
Reilu kannustaja -palkitsemiset F-liigassa:
Naisten ottelut
Ke 12.11. EräViikingit-Koovee klo 18.30
Pe 14.11. ÅIF-PSS klo 18.30
La 15.11. TPS-SSRA klo 15.00
La 15.11. Pirkat-SB-Pro klo 18.00
Su 16.11. FBC Loisto-SSRA klo 15.00
SU 16.11. Classic-SaiPa klo 16.00
La 22.11. SaiPa-TPS klo 14.00
La 22.11. PSS-FBC Loisto klo 15.00
La 22.11. SSRA-Classic klo 15.00
La 22.11. Koovee-Pirkat klo 15.30
La 22.11. SB-Pro-EräViikingit klo 15.30
La 22.11. Northern Stars-ÅIF klo 17.30
Miesten ottelut
Ke 12.11. TPS-Oilers klo 18.30
Pe 14.11. FBC Turku-TPS klo 18.30
Su 16.11. Jymy-Indians klo 16
Ma 17.11. Nokian KrP-FBC Turku klo 18.30
Pe 21.11. Classic-Jymy klo 18.30
Pe 21.11. Indians-Nokian KrP klo 18.30
La 22.11. LASB-TPS klo 15.00
La 22.11. EräViikingit-SPV klo 17.00
La 22.11. Oilers-Hawks klo 17.00
La 22.11. OLS-Classic klo 18.00
Su 23.11. Hawks-SPV klo 14.00
Su 30.11. SPV-FBC Turku klo 16.00