WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Sat 9–21, Sun 11-19 (1,78 € / min. + lnc)
Metalliyhtye Mokoma julkaisee uransa kymmenennen studioalbumin alkuvuodesta. "Elävien kirjoihin" ilmestyy 6. helmikuuta. Yhtye on julkistanut myös kevään keikkansa ja Kunnon musaa 2015
-kiertueen. Levyn
virallinen julkaisukeikka on Helsingin Tavastialla 6. helmikuuta. Lisäksi bändi nähdään muun muassa Porissa, Turussa, Seinäjoella ja Jyväskylässä.
Ilmestyvä albumi äänitettiin Hämeenlinnassa Sound Supreme -studioilla Janne Saksan johdolla, ja sen miksaa Jens Bogren maineikkaalla Fascination Street -studiolla Ruotsissa. Bogrenin soundia voi kuulla muun muassa Opethin, Arch Enemyn ja Kreatorin levyillä. Mokoman yhdeksästä pitkäsoitosta "Sydänjuuret", "Kuoleman Laulukunnaat" sekä "Luihin ja ytimiin" ovat myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman albumit ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös "Viides vuodenaika" -EP sekä "Mokoma" -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 110 000 kappaletta.
KUNNON MUSAA 2015 -KIERTUE
Pe 6.2.2015 Helsinki, Tavastia-klubi
Pe 6.3.2015 Pori, Kino
La 7.3.2015 Turku, Klubi
Pe 20.3.2015 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Pe 27.3.2015 Jyväskylä, Lutakko
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset
toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin
palveluhinnasto on luettavissa täältä.