WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
| Tanskalaisyhtye Kashmir saapuu toukokuussa kahdelle keikalle Suomeen. Neljän vuoden tauolta palannut bändi esiintyy tiistaina 25. toukokuuta Helsingin Tavastialla ja heti seuraavana päivänä Tampereen Yo-talolla. Keikkojen liput tulevat myyntiin maanantaina 15. helmikuuta.
Tanskan suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Kashmir on ollut viime vuodet tauolla erilaisten taidenäyttelyiden, elokuvamusiikkitöiden ja muiden sivuprojektien vuoksi. Fanien iloksi yhtye on saanut nyt valmiiksi kuudennen studioalbuminsa ”Trespassers”, joka julkaistaan Suomessa maaliskuun alussa.
Kasper Eistrupin (kitara ja laulu), Henri Lindstrandin (kitara ja koskettimet), Mads Tunebjergin (basso) ja Asger Techaun (rummut) muodostama Kashmir on perustettu alun perin jo vuonna 1991. Kansainväliseen menestykseen yhtye nousi vuonna 2002 julkaistulla ”Zitilites”-albumillaan ja sen animoidulla musiikkivideohitillä ”Rocket Brothers”. Seuraava ”No Balance Palace”-albumi (2005) jatkoi yhtyeen tavaramerkiksi tulleella maalailevan rockin linjalla ja yhtye kiersi ahkerasti Euroopan suurimpia festareita ja klubeja. Edellisen kerran Kashmir esiintyi Suomessa vuoden 2006 marraskuussa.
KEIKAT:
Ti 25.5.2010 Helsinki, Tavastia (ovet klo 20)
LIPUT: alk. 19 €, K-18
Ke 26.5.2010 Tampere, Yo-talo (ovet klo 20)
LIPUT: alk. 15 €, K-18
Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 15.2.2010 klo 9.00.
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.