WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9-19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
| Viime kesän Flow-festivaaleilla teltan täyteen vetänyt Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen luotsaama K-X-P nähdään ensimmäisellä omalla Helsingin-keikallaan Tavastia-klubilla perjantaina 11. helmikuuta. Ainutlaatuisessa illassa normaalisti keikoilla vuorottelevat rumpalit Anssi Nykänen ja Tomi Leppänen nähdään ensi kertaa lavalla yhdessä.
– Nykänen ja Leppänen tapasivat ensimmäistä kertaa studiossa ja kohtaaminen oli todella hedelmällinen. Heitä ei tarvinnut kummemmin edes miksata. Se oli kuin jokin rytmillinen symbioosi. En tiedä nähdäänkö heitä lavalla yhdessä toista kertaa, eikä tällainen edes onnistuisi kaikilla klubeilla, Kaukolampi toteaa.
Viime kesänä debyyttialbuminsa julkaissut K-X-P saapuu Tavastialle suoraan Euroopan-kiertueelta, joka starttaa tammikuussa kuumimpia musiikkitulokkaita esittelevältä Hollannin Eurosonic-festivaalilta. Vaikka K-X-P:n musiikki on jotakin aivan uutta, on soittajien musiikillinen historia pitkä. Viimeksi Kaukolampi ja Puranen vierailivat Eurosonicissa Op:l Bastardsin kanssa. Tavastian lavalla Kaukolampi on esiintynyt jo 1990-luvun alussa Larry and The Lefthandedin riveissä ja Puranen on puolestaan vaikuttanut Jimi Tenorin yhtyeessä. Tomi Leppänen tunnetaan parhaiten Aavikon ja Circlen rumpalina ja Anssi Nykänen on soittanut lukuisten suomalaisten artistien taustalla, aina Pekka Pohjolasta Nylon Beatiin.
Kuten Kaukolammen aikaisemmistakin projekteista, on K-X-P vaikea rajata tiettyyn genreen – ennenkuulumatonta musiikkia, josta kuitenkin välittyy soittajiensa monipuolinen musiikillinen tausta. Yhtyeen hypnoottisessa ja tanssittavassa soundissa yhdistyy elektro, krautrock, noise ja jopa rockabilly inspiraationlähteinään Raymond Scott, Moondog, Martin Rev, Spacemen 3, This Heat, 23 Skidoo, Suicide ja NEU!. Yhtyeen uniikin soundin on huomannut kotimaan lisäksi myös ulkomainen musiikkimedia.
K-X-P:n omaa nimeä kantavan debyyttialbumin julkaisi heinäkuussa norjalainen levy-yhtiö Smalltown Supersound. Levy-yhtiön artisteihin kuuluu muun muassa norjalainen elektropop-artisti Annie, jonka kahden albumin tuottajana Kaukolampi on toiminut. Norjasta saapuu myös Tavastian keikan lämmittelijä, Datarock-yhtyeestä tutun Ketil Mosnesin uusi yhtye Baertur.
Pe 11.02.2011 Helsinki, Tavastia-klubi
Liput alk. 11 € (ovelta 12 €), K-18
Tiketin
voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään
lipunhintoihin.
Palvelumaksut on luettavissa täältä