WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9–19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Suomalaisen vaihtoehtomusiikin legendat HC Andersen ja Keinuva Lahna tekevät paluun esiintymislavoille heinäkuussa Ilosaarirockissa. Molemmat yhtyeet julkaisevat myös tuotantoaan uudelleen. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 17.–19.7. Keinuva Lahna esiintyy lauantaina ja HC Andersen sunnuntaina.
Joensuussa vuonna 1987 perustettu, punkkia ja äkkiväärää outoilua yhdistelevä HC Andersen esiintyy Ilosaarirockissa esikoisalbuminsa "Satuja ja tarinoita" kokoonpanossa Jake Romppanen, Pakke Pakarinen, Ema Hurskainen ja Teho Majamäki. Vuonna 2002 menehtynyttä solistia Ville Mäntystä paikkaa Ilosaarirockin keikalla Karri Miettinen eli Paleface. Stupido Records julkaisee debyyttialbumin 25-vuotisjuhlan kunniaksi ensimmäistä kertaa cd-muodossa. Julkaisu pitää sisällään yhdeksän ennen julkaisematonta raitaa.
Itäsuomalaista vaihtoehto-osaamista edustaa myös Savonlinnassa perustettu Keinuva Lahna. Taidelukion ympärille muodostuneen punkskenen soittajista koostunut bändi halusi tehdä jotain erilaista kuin jäsenten muut bändit kuten YUP ja Elinan Surma. Keinuvan Lahnan alkuperäinen solisti Ville Pirinen antoi Burma Shave -bändin keikalla vaurioituneen korvan takia tilaa Jarkko Martikaiselle, joka laulaa yhtyeen äänitteillä. Bändin aikaa sitten loppuunmyydyt EP-levyt ovat olleet pitkään levynkeräilijöiden himoitsemia aarteita. Keräilijöiden odotus päättyy kesäkuussa, jolloin bändin tuotanto julkaistaan uudelleen.
SULO-Klubi perjantai 17.7.2015
Michael Monroe, Olavi Uusivirta, Popeda, SANNI, TOOT TOOT
Lauantai 18.7.2015
Bastille (UK), Beardyman
(UK), Charli XCX (UK), Placebo (UK), Sólstafir (ISL), Aivovuoto / DJ
Kridlokk / Tuuttimörkö, Amorphis, Apina, Apocalyptica, CMX, Eva &
Manu, Mirel Wagner, Paperi T, Pariisin Kevät, Keinuva Lahna, Roope Salminen &
Koirat, Santa Cruz, SMC Lähiörotat
Sunnuntai 19.7.2015
Angus & Julia Stone (AUS), Beres Hammond (JAM), Big K.R.I.T.
(USA), Damian "Jr. Gong" Marley (JAM), Ghost (SWE), Sunn O))) (USA), Tom
Odell (UK), Apulanta, Atomirotta, Elastinen, Ghost Brigade, Grave
Pleasures, Haloo Helsinki!, Jukka Nousiainen, Kasmir, Laineen Kasperi ja
Palava kaupunki, Mokoma, HC Andersen, Mäkki / Adi L Hasla / Kube, Pekko Käppi &
K:H:H:L, Pimeys, Teksti-TV 666, Von Hertzen Brothers
ILOSAARIROCK 2015
Pe 17. – Su 19.7.2015 Joensuu, Joensuun Laulurinne.
2 päivää alk. 98 €, 1 päivä alk. 69 €, Sulo-klubi alk. 32 €, ikärajaton
2 päivää Premium alk. 151 €, K-18
Myynnissä myös leirintä-, majoitus- ja parkkipaikkalippuja
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin palveluhinnasto on luettavissa täältä.