4.11.2009 12:30
Australialainen AIRBOURNE Helsinkiin ja Tampereelle maaliskuussa
| Viime vuoden Sauna Open Air -festarikeikallaan tuhatpäisen yleisön vakuuttanut Airbourne saapuu klubikeikoille Suomeen maaliskuussa. Yhdeksi tämän hetken kovimmista hard rock -bändeistä tituleerattu australialaisyhtye esiintyy Helsingin Nosturissa keskiviikkona 17. maaliskuuta ja heti seuraavana päivänä Tampereen Klubilla.
Vahvasti AC/DC-vaikutteista energistä rockia soittavan Airbournen debyyttialbumi ”Runnin’ Wild” julkaistiin Suomessa viime vuonna. Äärimmäisen hyvät arviot kerännyt levy valittiin mm. Metal Hammerin Golden God Awardsissa vuoden parhaaksi debyyttialbumiksi. Bändin ärhäkät rock-biisit ovat saaneet paljon huomiota myös useissa eri videopeleissä.
Airbourne työstää parhaillaan toista albumiaan, jonka ilmestymisajankohdaksi on kaavailtu helmikuuta. Helmikuussa starttaa myös bändin laaja ”No Guts, No Glory” -Euroopan-kiertue, jonka annista osansa saavat myös helsinkiläis- ja tamperelaisyleisöt. Veljeskaksikko Joel ja Ryan O’Keeffen luotsaama Airbourne on erinomaisen live-bändin maineessa ja päässyt lämmittelemään mm. Motörheadia, Mötley Crüeta ja Rolling Stonesia.
KEIKAT:
Ke 17.3.2010 Helsinki, Nosturi (ovet klo 19)
LIPUT: alk. 28 €, -S-/K-18
To 18.3.2010 Tampere, Klubi (ovet klo 20)
LIPUT: alk. 28 €, K-18
Lipunmyynti alkaa maanantaina 9.11.2009 klo 9.00.
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.