WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9–19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Provinssin ohjelma täydentyy kolmella yhdysvaltalaisella rap-artistilla sekä laajalla valikoimalla kotimaisia hiphop-nimiä. 24.-27. kesäkuuta Seinäjoen Törnävänsaaressa juhlittavalla festivaalilla nähdään Draken ja Nicki Minaj'in kaltaisten supertähtien tavoin Young Money Entertainment -kollektiiviin kuuluva Tyga, jonka myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä albumi on äänitetty yhteistyössä Kanye Westin kanssa. Muita kansainvälisiä rap-vieraita ovat maaliskuun alussa "Dark Sky Paradise" -levyllään suoraan Yhdysvaltojen listaykköseksi noussut Big Sean sekä alkuvuodesta ilmestyneestä debyyttialbumistaan ylistystä kerännyt Joey Bada$$. Kaikki kolme jenkkiräppäriä nousevat lavalle perjantai-iltana.
Suomirapin kaksi keskeistä kollektiivia eli Solosen, Kosolan ja Xmiehen yhteiskokoonpano Lyömättömät sekä Pyhimyksen, Paperi T:n ja Tommishockin muodostama Ruger Hauer nähdään molemmat Provinssissa. Love Recordsin arkistoista kerätyistä sampleista koostetun "Love X" -albumin ilmestymiseen valmistautuva Asa & Band on myös vahvistanut esiintymisensä festivaaleilla.
Muita uusia kotimaisia nimiä ovat nuorta sukupolvea edustava Gasellit, Teflon Brothersista tutun räppärin ja kalliolaisten punkkarien yhtye Heikki Kuula & Koirakaverit, joka tarjoilee vanhat ja uudet Heikki Kuula -hitit rokkibändille sovitettuina sekä keväällä uuden albumin julkaiseva Laineen Kasperi & Palava kaupunki.
Viime vuonna Provinssissa esitelty Sakkolava nähdään festivaaleilla tänäkin vuonna. Seinäjokelaisen alakulttuuriyhdistyksen Sakko Ry:n kanssa toteutettava esiintymisareena esittelee kotimaisen vaihtoehtomusiikin parhaimmistoa rapista punkiin. Tämän päivän julkistuksista Lyömättömät, Gasellit ja Ruger Hauer esiintyvät Sakkolavalla, ja aikaisemmista kiinnityksistä lavan ohjelmistoon kuuluvat Tippa-T, Terveet kädet ja Kivesveto Go Go. Sakkolavan täydellinen ohjelmakokonaisuus julkistetaan kevään aikana.
"Ollaan iloisia ja ylpeitä siitä, että Sakko Ry on mukana Provinssissa tänäkin kesänä! Sakkolavan ohjelmaa tehdään viime vuonna hyväksi todetulla vaihtoehtomusakaavalla. Tavoite on, että lavalla viihtyvät tasapuolisesti niin räppipäät ja punkkarit kuin hipit ja muutkin vaihtoehtoisempaan tarjontaan avoimella mielellä suhtautuvat musiikin fiilistelijät", Sakko Ry:n Tom Kangas toteaa.
PROVINSSI 2015
Ke 24.6.2015 - La
27.6.2015 Seinäjoki, Törnävänsaari
4 päivää
kevätlippu alk.
168,50 €, 3 päivää kevätlippu alk. 148 €, 2 päivää
kevätlippu alk. 118 €, 1 päivä kevätlippu alk. 82 €, ikärajaton
Stam1nan 4 päivää alk. 248,50 €, K-18
Myynnissä on myös 1-4 päivän, sekä Stam1nan 4 päivän PREMIUM-lippuja, K-18
Myynnissä on myös Camp Provinssi -lippuja, ikärajaton
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset
toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin
palveluhinnasto on luettavissa täältä.