WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9-19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Leningrad Cowboys julkaisee loppuvuonna uusia kappaleita ja tekee niiden myötä marras-joulukuussa paluukiertueen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Tis is tö komepäk -niminen paluukiertue saapuu Helsingin jäähalliin 6.12.
LC Cowboys -nimellä lavoille palaava yhtyeen keikoilta ei takuulla puutu meininkiä! Luvassa on taattua Cowboys laatua ja huikeaa iloittelua. Puna-armeijan kuoro on kuitenkin saanut jäädä, sillä kiertueen keikoille tuodaan jotain aivan uutta, eli Harlem Angels -kuoro.
Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein. Bändi on esiintynyt mm. Vuonna 1994 Music Tv:n Video Music Awards -palkintojuhlassa New Yorkissa.
LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.
Hanki liput kiertueelle nyt!