WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9–19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Tavastialla uusivuosi vaihtuu upeissa bileissä lämpimien soundien ympäröimänä lauantaina 31. joulukuuta. Tänä vuonna poikkeuksetta täysille saleille esiintynyt, viimeksi lokakuussa loppuunmyydyllä Tavastialla hurmannut suomalaisen reggaen keulahahmo Jukka Poika tähdittää vuodenvaihdetta Tavastialla Sound Explosion Bandin kera. Loppuunmyytyjen keikkojen lisäksi artistin huippusuosiosta kertoo myös viime vuonna ilmestynyt ”Kylmästä lämpimään” -albumi, joka on ohittanut jo platinarajan. Tulevan albumin ”Silkkii”-single on puolestaan viihtynyt useita viikkoja singlelistan kärjessä ja kappaleesta muodostui yksi viime kesän soitetuimmista hiteistä.
Luvassa on rytmistä ilotulitusta, kun uuttavuotta Tavastialle saapuu juhlimaan myös suomalaisen rapin suunnannäyttäjä Asa. Koko vuoden Jätkäjätkien riveissä Suomea villinnyt rap-artisiti esiintyy nykyään harvemmin soolona ja keikalla tullaan varmasti kuulemaan myös tuoreen, keväällä ilmestyneen ”Jou Jou”-albumin materiaalia. Vuotta 2012 juhlitaan pikkutunneille saakka, siitä pitävät huolen myös levyjä pyörittävät DJ:t V.G. ja Andor.
La 31.12.2011 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 23,50 € (ovelta 25 €), K-18
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä