WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Tue 9–19, Wed-Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
The Ronettesin ja The Ramonesin yhdistelmäksi kuvailtu Hunx and His Punx saapuu sunnuntaina 27. toukokuuta Helsingin Kuudennelle Linjalle
järjestyksessään toisen Club Hori Smokun pääesiintyjäksi. Garagepunkia,
50-luvun rock’n’rollia ja melodista purkkapoppia sekoittelevan
yhdysvaltalaisbändin lisäksi illan ohjelmistossa nähdään kotimainen
garagepunk-tulokas The Splits. Tapahtuman liput tulevat myyntiin perjantaina 2. maaliskuuta.
Aikaisemmin
Gravy Train!!! -elektropop-yhtyeessä soittanut Hunx, oikealta nimeltään
Seth Bogart, perusti nykyisen yhtyeensä Hunx and His Punx:in
Oaklandissa vuonna 2008. Riehakkaista keikoista, riettaista videoistaan
ja avoimen homoseksuaalisesta imagosta tunnettu kokoonpano on sittemmin
noussut nykypäivän kiinnostavimpien autotallipunk-yhtyeiden joukkoon.
Hunx
and His Punxin alkuaikojen loppuunmyydyistä singleistä kasattu ”Gay
Singles” -kokoelma (2010) sai viime vuonna jatkoa, kun Sub Popin
alamerkki Hardly Art julkaisi entisen Richard Hell and the Voidoids
-kitaristi Ivan Julianin tuottaman Hunx and His Punxin debyyttialbumin
”Too Young to Be in Love”.
Tällä viikolla yhtyeen keulahahmolta,
aikaisemmin myös kampaajana työskennelleeltä, Hunx’ilta ilmestyi miehen
ensimmäinen sooloalbumi ”Hairdresser Blues”. Uransa aikana Hunx and His
Punx on jakanut esiintymislavoja esimerkiksi Girlsin, The Raveonettesin
sekä edesmenneen Jay Reatardin kanssa.
Illan avaa pop-melodioilla
sävytettyä garagepunkia soittava The Splits. Helsinkiläisbändiltä
ilmestyi viime syksynä ylistetty debyyttisingle, ja yhtyeen ensimmäinen
pitkäsoitto julkaistaan myöhemmin tänä keväänä saksalaisella P.Trash
-levymerkillä. Tapahtuman levymusiikista vastaavat Club Hori Smokun
dj:iit.
Su 27.5.2012 Helsinki, Kuudes Linja
Liput alk. 15,50 €, K-18
Myyntiin pe 2.3.2012 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä