WARNING:
Internet Explorer 11 and older versions are no longer supported. Update your browser to newer version or use some other browser.
0600-1-1616 Call Center Mon–Sat 9-21, Sun 11-18 (1,99 € / min. + lnc)
Yhdysvaltalainen doom metallin kulttinimi Saint Vitus saapuu kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen. Puhdasveristä doom
metallia 80-luvun alusta lähtien soittanut yhtye esiintyy Helsingin Nosturissa lauantaina 27. elokuuta. Keikan liput tulevat myyntiin tiistaina 26. huhtikuuta.
Illan muina bändeinä nähdään kolme kotimaista. Doom- ja death metallia yhdistelevä Hooded Menace on saanut ulkomaita myöten suitsutusta kahdella täyspitkällään "Fulfill the Curse" ja "Never Cross the Dead". Yhtye on päässyt jo tässä vaiheessa uraansa esiintymään mm. Hollannin Roadburn-festivaaleille. Horse Latitudes on kahden basistin ja laulaja-rumpalin muodostama perinteikkäämpää doom metallia soittava kokoonpano, jonka vime vuoden lopulla julkaistu debyytti "Gathering" on kerännyt loistavia arvioita. Swallowed, joka on ehtinyt esiintymään jo Asphyxin sekä Electric Wizardin kanssa, tarjoaa mm. Autopsysta vaikutteita ottavaa death metallia.
La 27.08.2011 Helsinki, Nosturi