9.1.2013 10:31
Mr. Bungle -kitaristin yhtye Secret Chiefs 3 saapuu Tavastialle
Entisen Mr. Bungle- ja Faith No More -kitaristin Trey Spruancen johtama Secret Chiefs 3 konsertoi Tavastialla torstaina 16. toukokuuta. Liput yhdysvaltalaisen superkokoonpanon keikalle tulevat myyntiin maanantaina 14. tammikuuta.
Trey
Spruancen ja niin ikään Mr. Bunglessa vaikuttaneiden Trevor Dunnin ja
Danny Heifetzin vuonna 1995 perustama Secret Chiefs 3 on monimuotoista,
kokeellista ja progressiivista instrumentaalimusiikkia esittävä
kollektiivi. Yhtyeen johtohahmona toimii Spruance, joka muistetaan
parhaiten yhtenä Mr. Bunglen perustajajäsenistä. Sittemmin arvostettu
yhdysvaltalaismuusikko on soittanut esimerkiksi Faith No Moren riveissä
”King for a Day... Fool for a Lifetime” -aikakaudella sekä vaikuttanut
monissa John Zornin projekteissa.
Vuosien saatossa Secret Chiefs 3
on julkaissut lukuisia albumeita, soittanut keikoillaan mitä
erikoisempia lainakappaleita sekä seikkaillut niin surf rockin ja free
jazzin kuin elektronisen musiikin ja death metalinkin parissa. Lähi-idän
musiikkiperinne ja erilainen elokuvamusiikki ovat myös kuuluvassa
osassa yhtyeen sointia. Seitsemästä eri kokoonpanosta koostuvassa
kollektiivissa on vuosien varrella vaikuttanut kymmeniä artisteja muun
muassa Melvinsin, Tomahawkin, Pearl Jamin ja Sunn O))):n miehistöistä.
Myös Mike Patton on vieraillut usein yhtyeen keikoilla ja levyillä.
Ensimmäisellä
Suomen Secret Chiefs 3 -keikalla lavalle nousevat Trey Spruancen
lisäksi multi-instrumentalisti Matt Lebofsky, viulisti Timba Harris,
basisti Toby Driver sekä rumpali Kenny Grohowski.
Illan avaa useaan otteeseen Secret Chiefs 3:n kanssa kiertänyt ranskalaisduo Fat32. Kaksikko soittaa rummuilla ja koskettimilla Lightning Boltin ja Squarepusherin välimaastoon sijoittuvaa proge-metal-punkia.
To 16.5.2013 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 35 €, K-18
Myyntiin ma 14.1.2013 klo 9.00
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.