Paraati / Lost In Music 2026Paraati / Lost In Music 2026
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

27.8.2025 10:00

KUUMAA 10 -juhlavuosi käynnistyy helmikuussa!

KUUMAA aloittaa ensi vuoden KUUMAA 10 -juhlavuotensa odotetulla klubikiertueella, joka vie bändin kymmenen viikon aikana kymmeneen kaupunkiin. Liput tulevat myyntiin perjantaina 29. elokuuta 2025 klo 10.

Vuonna 2016 perustettu KUUMAA on kasvanut pienistä klubeista täyttäen Suomen suurimmat areenat. Yhtye on voittanut kolmesti peräkkäin Emma-gaalan Vuoden yhtye -palkinnon ja sen kappaleet ovat keränneet yli 250 miljoonaa striimiä. Vuonna 2024 KUUMAA myi Pollstarin tilastojen mukaan enemmän konserttilippuja kuin mikään muu pohjoismainen artisti. Yhtye esiintyi muun muassa loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa sekä kiersi Maasta kuuhun -areenakiertueellaan ympäri maan.

Tänä vuonna KUUMAA on keskittynyt 13. helmikuuta julkaistavan neljännen albuminsa tekemiseen ja esiintynyt vain kolmessa kaupungissa Tässä on kaikki -kiertueellaan. Täysimittaista klubikiertuetta bändi ei ole tehnyt yli vuoteen, ja nyt kymmenen viikkoa kestävä kevätkiertue vastaa niin yhtyeen, kuin yleisön klubikeikkojen kaipuuseen.

"Areenakeikat ja suurkonsertit on olleet ihan mielettömiä kokemuksia, ja samalla ne on muistuttaneet siitä, miten paljon me rakastetaan esiintyä myös klubeilla. Paikoissa, joissa päästään oikeasti lähelle yleisöä. Ollaan kaivattu niitä kohtaamisia ja sitä energiaa, joka syntyy, kun ollaan tiiviimmin yhdessä kuulijoiden kanssa. Live on meille rakkain tapa olla olemassa ja kohdata ihmisiä, ja kymmenennen vuoden kunniaksi halutaan juhlia ystävyyttä ja uutta levyä tekemällä mahdollisimman paljon keikkoja.

Aiotaan soittaa kaikkea, mitä tähänastisen matkan varrelta on kertynyt, niin isoja ja pieniä kuin uusia ja vanhoja biisejä. Tuleva levy on loppusuoralla, ja samalla kun ollaan studiossa, ajatukset karkaavat koko ajan tulevaan kiertueeseen. Intoa kihisten odotetaan, että kuulette ja näette kaiken elävänä!", KUUMAA fiilistelee.

KUUMAA 10 - Tikettiin myyntiin tulevat keikat

TO 12.3.2026 LEVI, Hullu Poro Areena (ikärajaton)

PE 13.3.2026 LEVI, Hullu Poro Areena (K18)

TO 19.3.2026 JOENSUU, Kerubi (ikärajaton)

PE 20.3.2026 JOENSUU, Kerubi (K18)

LA 21.3.2026 JOENSUU, Kerubi (K18)

TO 2.4.2026 SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (ikärajaton)

PE 3.4.2026 SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (K18)

LA 4.4.2026 SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (K18)

TO 9.4.2026 TAMPERE, Tavara-Asema (ikärajaton)

PE 10.4.2026 TAMPERE, Tavara-Asema (K18)

LA 11.4.2026, TAMPERE, Tavara-Asema (K18)

TO 23.4.2026 LAHTI, Möysän Musaklubi (ikärajaton)

PE 24.4.2026 LAHTI, Möysän Musaklubi (K18)

LA 25.4.2026 LAHTI, Möysän Musaklubi (K18)

TI 28.4.2026 HELSINKI, Tavastia (K18)

KE 29.4.2026 HELSINKI, Tavastia (ikärajaton)

TO 30.4.2026 HELSINKI, Tavastia (K18)

PE 1.5.2026 HELSINKI, Tavastia (K18)

LA 2.5.2026 HELSINKI, Tavastia (K18)

Osta lippu

22.9.2026 09:15

Lost in Music jo ensi viikolla! ›


21.9.2026 13:30

EINI valtaa Tavastian keskiviikkona 23.9. ›


18.9.2026 12:21

Suomirapin konkarit Are ja Kriso yhteiskiertueella ›


18.9.2026 07:00

F-liigakausi käynnistyy Nurmijärvellä ›


15.9.2026 10:00

Käytä Wolt Benefits -etusi Tiketin verkkokaupassa! ›


15.9.2026 08:00

Tutustu Helsingin On The Rocksin syksyn ohjelmistoon! ›


14.9.2026 10:36

Kekri Fest & Feast – vanhat perinteet, uusi juhla ›


11.9.2026 10:00

Lost In Music 2026 - tule, ihastu ja eksy musiikkiin! ›


10.9.2026 17:12

F-liigakausi käyntiin paikallispelillä! ›


8.9.2026 08:00

Mirella - Ja nyt mä kerron -albumikonsertit sinfoniaorkesterin kanssa! ›


4.9.2026 11:00

Olemme ehdolla Industry Awardseissa! ›


4.9.2026 10:00

Roast Fest tuo kotimaiset huippupaahtimot saman katon alle! ›


2.9.2026 17:00

X-treme Motor Show tuo Hämeenlinnaan näyttävän moottoriviikonlopun – yhdellä lipulla kaksi areenaa ja monta tapahtumaa ›


2.9.2026 15:00

Rytmikorjaamon syksy 2026 on täällä 💛 ›


2.9.2026 12:00

Oletko jo tsekannut Teatteri Telakan syysohjelmiston? 👀 ›


2.9.2026 09:00

Laukon Kesän 2027 sokkopassit nyt myynnissä! ›


2.9.2026 08:00

Salibandyseura EräViikingeillä on käynnissä 10-vuotisjuhlavuosi! ›


1.9.2026 15:00

Itä-Suomen monipuolisin pelikulttuuritapahtuma Kuopio Pelaa järjestetään lokakuussa! ›


1.9.2026 12:00

Tampere Jazz Happeningin ohjelma julki ›


28.8.2026 13:00

Armin van Buuren – Under the Bridge 4.9.2026 ›


28.8.2026 12:00

Heavy metal ikoni Judas Priest Tuskan 2027 pääesiintyjäksi! ›