3.9.2018 11:00
Lordi esiintyy joulukuun lopussa Tavastia-klubilla
Hard Rock Hallelujah! Lordi esiintyy perjantaina 28. joulukuuta Tavastialla.
KEIKKA:
LORDI
Pe 28.12.2018 Helsinki, Tavastia-klubi
Liput alk. 25 €, K-18
Myyntiin ke 5.9.2018 klo 9.00
Näyttävistä
esiintymisistään tunnettu hard rock-yhtye suuntaa lokakuussa kahden
kuukauden mittaiselle Euroopan-kiertueelle. Bändi tuo Tavastialle saman
vaikuttavan rock-shown, joka nähdään tulevina kuukausina Euroopassakin.
Viime vuosina pääosin ulkomailla keikkaillut Lordi nähtiin Suomessa viimeksi Tuskassa vuonna 2016.
"Oli korkea aika saada bändin näyttävä live-show jälleen
Tavastia-klubille. Edellisestä kerrasta on jo kymmenen vuotta aikaa.
Lordi on Euroopassa kovassa nosteessa ja klubikeikkojen lisäksi yhtye
esiintyy joka vuosi merkittävillä eurooppalaisilla festivaaleilla, mikä
osoittaa että bändillä on edelleen paljon annettavaa myös kotimaassaan", Tavastia-klubin promoottori Juhani Merimaa iloitsee.
Lordin uusin albumi "Sexorcism" julkaistiin toukokuussa. Levy nousi
muun muassa Saksan albumilistan Top 20:een sekä Suomessa fyysisen
albumilistan sijalle neljä. Lordin yhdeksäs pitkäsoitto on saanut hyviä
arvioita ympäri Eurooppaa.
Osta lippu