20.10.2013 11:38
Tiketti palkittiin Vuoden palveluntarjoajana
Jo vuodesta 1996 jaetut, kunnioitetut Industry Awards
-palkinnot ojennettiin jälleen alan ansioituneimmille tekijöille lauantaina 19. lokakuuta Musiikki
& Media -tapahtuman yhteydessä. Tiketti voitti Vuoden palveluntarjoaja -kategoriassa
jo toista kertaa peräkkäin. Viime vuonna palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa.
”Voittajaa luonnehdittiin omaleimaiseksi hyvän palvelun
firmaksi, joka on tapahtumajärjestäjän paras ystävä monessakin asiassa. Tuttu,
nuorekas ja jatkuvasti kehittyvä”, totesi tilaisuuden juontajana toiminut Ville
Blåfield.
Vuoden palveluntarjoajaksi oli Tiketin lisäksi ehdolla Akun
Tehdas, Backline Rental Finland, Lippupalvelu, Lippupiste, Pågå ja Transit Case.
Lopullisen voittajan valitsivat Musiikki & Media -tapahtumaan
rekisteröityneet osallistujat. Ala oli hyvin edustettuna tapahtumassa, 24.
kertaa järjestettyyn Musiikki & Mediaan osallistui yli 700 ammattilaista.