Paraati / Tiketti lahjakortti x Mieli ryParaati / Tiketti lahjakortti x Mieli ry
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

28.2.2009 10:13

KRAFTWERK Helsingin Suvilahdessa elokuussa

| Elektronisen musiikin pioneeriyhtye Kraftwerk saapuu elokuussa konsertoimaan Suomeen. Kraftwerk esiintyy Helsingin Suvilahdessa Flow Festivalin päälavalla festivaalin aattona, torstaina 13. elokuuta.

Saksalaista Krafwerkia pidetään yleisesti kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana elektroyhtyeenä. Ensimmäisen albuminsa vuonna 1970 julkaissut yhtye on toiminut suunnannäyttäjänä erityisesti elektronisen musiikin varhaiskehityksessä. Myyttisen saksalaisyhtyeen diskografia sisältää useita yli genrerajojen tunnustettuja klassikkoalbumeita. Erityisesti ”Man Machine”, ”Autobahn”, ”Trans-Europe Express” ja ”Computer World” toimivat edelleen kiintopisteinä yhä useampaa suuntaan versovan elektronisen musiikin kartalla.

Kraftwerk julkaisi vuonna 2003 uutta materiaalia 17 vuoden odotuksen jälkeen. ”Tour de France” -pyöräilykilpailun 100-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu onnistunut ”Tour de France Soundtracks” toi Kraftwerkin 2000-luvulle ja sitä seurannut loppuunmyyty maailmankiertue keräsi ylistäviä arvosteluja kautta linjan. Kraftwerk esiintyi Suomessa edellisen kerran vuonna 2004 Helsingin Jäähallissa.

Lavalla Kraftwerk pursuaa levynkansistaan tuttua minimalistista karismaa. Yhtyeen tinkimätöntä konseptia livenä toteuttavat sen perustajajäsen Ralf Hütter, jo vuosikymmeniä mukana olleet Henning Schmitz ja Fritz Hilpert, sekä Kraftwerkin lavaolemukseen olennaisena osana kuuluvaa videotaidetta koordinoiva Stefan Pfaffe. Kraftwerkin (suom. "voimala") konserttimiljöö voisi tuskin olla osuvampi. Suvilahden historiallinen energiantuotantolaitos viettää kuluvana vuonna satavuotisjuhliaan.

Kraftwerkia lämmittelee elokuussa kaksi kotimaista kaksi kotimaista artistia, jotka varmistuvat myöhemmin. 

www.kraftwerk.com



To 13.8.2009 Helsinki, Suvilahti

LIPUT: alk. 49,50 € , K-18
Lipunmyynti alkaa maanantaina 2.3.2009 klo 9.00.


Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.

2.5.2025 09:00

Candyland Tattoo Weekend tuo menoa ja meininkiä Karkkilaan toukokuussa ›


30.4.2025 15:58

Meillä on synttärit – täytämme 50 vuotta! 🥳 ›


30.4.2025 10:00

Uusia artistikiinnityksiä Ruisrockiin! ›


28.4.2025 11:00

Juhlavuoden kunniaksi voit voittaa Kivran viikkoarvonnoissa Tiketin lahjakortteja ›


28.4.2025 07:00

Hellsinki Metal Festival julkaisi aikataulunsa – liput edullisemmin vielä 5.5. asti! ›


25.4.2025 10:40

Aika lukita kesän suunnitelmat – festarilippujen edullisemmat hinnat voimassa enää 1.5. asti ›


25.4.2025 09:00

Euro Floorball Tour tuo salibandymaailman huiput kesäkuussa AGCO Power Arenalle ›


24.4.2025 08:55

Suvisuloinen – uusi indiemusiikkitapahtuma Rytmikorjaamolla ›


23.4.2025 10:00

J. Karjalainen, Juha Tapio ja Love Records Kasarmitorilla elokuussa! ›


22.4.2025 10:00

Misatango ja Õhtu ilu Temppeliaukion kirkossa 16.5.! ›


22.4.2025 09:13

Pyhtään Kulttuuritalon kesän pihakeikoilla nähdään ennennäkemättömiä artisteja ja uutta musiikkia ›


19.4.2025 09:00

Sorin Sirkus Pro -gaala: 40 vuotta sirkustaiteen huippuja 7.6.2025 Tampereella ›


18.4.2025 10:00

Etsi sivuillemme piilotettu pääsiäismuna ja löydä huikeat festaritarjoukset! ›


17.4.2025 09:32

Hellsinki Metal Festival julkaisi päiväkohtaisen aikataulun - hinnat nousevat 5.5. klo 23:59! ›


16.4.2025 10:30

Rovaniemen Simerock julkaisi lisää esiintyjiä - mukana Euroviisujen ennakkosuosikki KAJ ›


15.4.2025 15:00

Emma & matilda -duo lähtee lokakuussa kattavalle syyskiertueelle ›


15.4.2025 14:00

Kevätkarkelot Seinäjoen Rytmikorjaamolla 26.4. - neljän koomikon stand up -ilta! ›


15.4.2025 08:54

G Livelab Tampere julkaisi syksyn keikat – luvassa mm. Gary Bartz, Marc Ribot ja Von Hertzen Brothers! ›


14.4.2025 09:00

Seurasaari kutsuu keskikesän viettoon ›


12.4.2025 15:15

Tapsan Tahdit 2025: Tähtien loistoa ja unohtumattomia hetkiä ›


11.4.2025 11:33

Sometähdet kohtaavat TV-starat - hyväntekeväisyysottelu ensimmäistä kertaa Turussa ›