OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån–tis 9–19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
| Ranskaa
tämänvuotisissa Euroviisuissa edustanut ja elokuussa loppuunmyydyllä
Flow-festivaalilla yleisönsä hurmannut elektropop-artisti Sébastien Tellier
saapuu odotetulle klubikeikalle Suomeen. Ilmaisuvoimainen poplaulaja nousee Tavastian lavalle helmikuun 5. päivä.
Laulaja,
lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Sébastien Tellier tunnetaan parhaiten
tyylikkäistä ja koskettavista kappaleistaan. Artisti aloitti levytysuransa
vuonna 2001 ”L’incroyable verite” -albumilla, joka vei hänet esimerkiksi
yhteiskiertueelle Air-yhtyeen kanssa. Vuonna 2004 Tellier julkaisi toisen
pitkäsoittonsa ”Politics”, jonka eeppinen ja romanttinen yllätyshitti ”La
Ritournelle” nosti Tellierin kertaheitolla laajempaan kansainväliseen
tietoisuuteen.
Tänä
keväänä Tellieriltä ilmestyi kolmas studioalbumi ”Sexuality”, jonka tuotannosta
vastasi Daft Punkista tuttu Guy-Manuel de Homem Christon. Uudella levyllä on
vivahteita niin ranskalaisista huokailuballadeista kuin 80-luvun romanttisesta
elektropopistakin. Artistin lopullinen läpimurto tapahtuikin albumilta löytyvän
”Divine”-kappaleen myötä, joka oli tänä vuonna myös Ranskan kohua herättänyt
Euroviisu-edustuskappale.
LIPUT: alk. 20,50
€ (ovelta 22 €)
Lipunmyynti
alkaa maanantaina 13.10.
www.myspace.com/sebastientellier
Konsertti
järjestetään Fullsteam Agencyn, Tavastian ja Radio Helsingin yhteistyönä.
Tiketin
voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut
on luettavissa täältä.