26.10.2015 12:00
Tuska 2016 – ensimmäiset kiinnitykset ja päivämäärät julki
Valmistaudu, järjestyksessään yhdeksästoista TUSKA valtaa Helsingin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna! Kolmipäiväiset tuskallisuudet jatkavat siitä, mihin viime kesänä jäätiin: on rautaisia bändejä, parasta jengiä sekä entistäkin laadukkaampia aluepalveluita. TUSKA 2016 järjestetään Suvilahden tapahtumakentällä 1.–3.7.2016. Kolmen päivän Early Crow -liput sekä Turbo VIP -paketit tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 30.10. klo 9.
Ensimmäiset TUSKA 2016 -esiintyjät ovat Behemoth sekä Tsjuder. Behemoth tarjoilee Tuskalaisille "The Satanist" -teemakeikan. Yhtyeen tuorein albumi soi rikkaana levyllä ja lavalla, keulahahmo Nergalin metaforilla maustettuna. Ja mitä puolalaiset edellä, sitä norjalaistrio Tsjuder perässä. Kolmikko on sahannut kiivasta norskibläkkistä perustamisestaan lähtien, mikä on kuultavissa bändin uniikissa soundissa. Lisää julkistuksia on luvassa keskiviikkona 28.10. klo 12.
TUSKA 2016 -lipunmyynti käynnistyy perjantaina 30.10. klo 9. Turbo VIP -lipun haltijat varmistavat itselleen muun muassa festivaalisisäänkäynnin omaa kaistaa pitkin, VIP-tilan ja sen ravintolapalvelut, yhden aterian jokaiselle lipun oikeuttamalle päivälle, eksklusiivisen TUSKA 2016 -doggy bagin täydeltä merchandise-nannaa sekä asiaankuuluvat passit ja rannekkeet. Kolmen päivän Early Crow -liput ovat myynnissä alla ilmoitetulla hinnalla kuluvan vuoden loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Viime kesänä huikean vastaanoton saaneet parannellut aluepalvelut tulevat näkymään myös 2016 festivaalilla. Tuskalaiset nauttinevat korkeatasoisen metalliohjelman rinnalla Tuska Libre -alueen rentoilusta saunoineen ja drinkkibaareineen, Tuskan oman Black Dining -ravintolan sekä muiden tasokkaiden ruokapisteiden antimista.
Mutta nyt, ota mukava asento ja varaa 5 minuuttia aikaa! Viime ja tulevan kesän mehustelu alkaa festivaalin virallisella after moviella.
TUSKA OPEN AIR METAL FESTIVAL 2016
Pe 1.7.2016 - Su 3.7.2016 Helsinki, Suvilahti
Early Crow 3 päivää alk. 115 €, ikärajaton
Turbo VIP -paketit alk. 255 €, K-18
Myyntiin pe 30.10.2015 klo 9.00
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset
toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin
palveluhinnasto on luettavissa täältä.
Osta lippu