Paraati / Tuska TAKEOVERParaati / Tuska TAKEOVER
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma-la 9-21, su 11-18 (1,99€ / min. + pvm)             Osta Tiketin lahjakortti!
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

31.10.2013 11:31

Tanskalainen D-A-D palaa Suomeen maaliskuussa

Tanskan kovimpiin ja pisimpään aktiivisena olleisiin rockbändeihin lukeutuva D-A-D saapuu maaliskuussa Suomeen. 30-vuotista uraansa ”30 YEARS 30 GIGS” -kiertueella sekä Best of -kokoelmalla juhlistava konkariyhtye esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 27. maaliskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 1. marraskuuta.

Vakaan jalansijan suomalaisenkin rock-yleisön sydämissä saavuttanut, jo vuonna 1982 perustettu D-A-D teki läpimurtonsa vuonna 1989 julkaistulla ”No Fuel Left For The Pilgrims” -albumilla. Yhtye on julkaissut urallaan yhteensä 11 studiolevyä eikä ole osoittanut pienintäkään merkkiä hidastumisesta, päinvastoin. Viimeisin albumi, ”DIC.NII.LAN.DAFT.ERD.ARK” julkaistiin vuonna 2011 ja levyn tiimoilta bändi teki mittavan kiertueen, jonka aikana se pistäytyi keikalla jopa Kiinassa asti.

D-A-D:n tanakassa poljennossa on kuultavissa kaikuja 70-luvun rockista vahvoine kertosäkeineen ja kitarariffeineen. Särmikäs D-A-D erottautuu yksituumaisista rockyhtyeistä myös huumorintajullaan, joka ilmenee esimerkiksi basisti Stig Pedersenin erikoisvalmisteisissa soittimissa (mallina mm. oliivi ja hammastikku) sekä mielenkiintoisessa lavarekvisiitassa.

Juhlavuoden kunniaksi D-A-D:n kotisivuilla on syntymässä D-A-D -historiikki, ”D-A-D-wiki”, jonka kokoamiseen myös fanit voivat ottaa osaa. Bändiltä on myös luvassa alkuvuodesta kokoelmalevy ”30 YEARS 30 HITS - Best of D-A-D 1984-2014”. Ken tietää mitä D-A-D seuraavaksi keksii, yhtyeen filosofia kun on ”Always do what people don't expect.”

To 27.3.2014 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 47 €, K-18
Lipunmyynti alkaa pe 1.11.2013 klo 9.00

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.

18.6.2025 00:01

Tuska 2025 kolkuttelee jo ovella ›


17.6.2025 11:00

Helsingin kuumimmat juhannusjuhlat Kallion sydämessä! ›


16.6.2025 09:30

Huhtamo International Film Festival 2025: 11 päivää elokuvaa, musiikkia ja maalaisidylliä! 🎬 ›


13.6.2025 13:00

Festarivinkit ensikertalaisille! ›


13.6.2025 11:00

Odysseus-festivaali Kulttuuritehdas Korjaamolla 18.-19.7. ›


13.6.2025 09:00

Kolme viikkoa Ruisrockiin! ›


13.6.2025 09:00

Kesä etenee ja Jytäkesä Go-Go lähestyy - aikataulut ovat nyt julki ›


12.6.2025 10:00

Simerock julkaisi aikataulun -Portion Boys tekee 2 keikkaa, mukana legendaarinen uutisankkuri Keke Leppänen ›


12.6.2025 08:00

Kuunari Kathrinan purjehdukset hurmaavat Helsingin saaristossa ›


11.6.2025 13:10

Graffitilandia nyt auki! ›


10.6.2025 15:30

Rockfestari Naamat mylvii viimeisen kerran 25.-27.7.2025! ›


10.6.2025 09:00

Billnäsin ruukin kesä on täynnä upeita keikkoja ja viihdettä ›


5.6.2025 16:43

Koe kesä Rönnin lavalla! ›


5.6.2025 16:00

Helsinki City Festival lähestyy - ensi viikolla juhlitaan! ›


5.6.2025 10:18

Parasta kesässä on Arppa Laukon puistossa ›


4.6.2025 11:22

Saaristo festivaali juhlii 15-vuotista taivaltaan! ›


4.6.2025 00:01

Tasan kuukausi Ruisrockiin! ›


3.6.2025 09:16

Juhannusrieha ja klubikeikkoja – Tavara-aseman kesäohjelmisto on nyt runsaampi kuin koskaan ›


31.5.2025 09:00

Iitin musiikkijiuhlat jo ensi kuussa! ›


29.5.2025 07:00

Nappaa lippusi vielä kun voit - Visio Festivaaleilla esiintyy tänä vuonna Suomi debyyttinsä tekevä Partiboi69 ja bassomusiikinlegenda Skream ›


28.5.2025 18:00

Hellsinki Metal Festivalin lippujen hinnat nousevat 2. kesäkuuta – toimi nopeasti! ›