VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Nykyisin Bon Iverissä soittava ja jo aikaisemmin kymmenien muidenkin
vaihtoehtomuusikkojen kanssa työskennellyt saksofonisti Colin Stetson
konsertoi Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 16. marraskuuta.
Yhdysvalloissa syntynyt, mutta viimeiset vuodet Montrealissa asunut
Colin Stetson tunnetaan parhaiten yhteistyöproduktioistaan lukuisten
arvostettujen artistien kanssa. Stetsonin soittoa on kuultu muun muassa
Bon Iverin ja Arcade Firen viimeisimmillä menestyslevyillä, ja mies on
kuulunut pidemmän aikaa myös molempien yhtyeiden kiertuekokoonpanoihin.
Lisäksi yhdysvaltalaisartisti on viime vuosina työskennellyt muun muassa
Tom Waitsin, TV on the Radion, Feistin, Lou Reedin, LCD Soundsystemin
ja The Nationalin kanssa.
Yhteistöidensä lisäksi Colin Stetson on julkaissut myös runsaasti omaa
tuotantoaan. Constellation Recordsin (mm. Godspeed You! Black Emperor,
Tinderstics) julkaisemalla viimeisimmällä sooloalbumillaan ”New History
Warfare Vol. 2: Judges” (2011) miehen freejazzista ammentavan musiikin
kuvailtiin sijoittuvan Tom Waitsin ja Ornette Colemanin puoliväliin.
Stetsonin intensiivisten kappaleiden ytimen muodostavat saksofoni ja
muut puhaltimet sekä luupeista rakennetut taustarytmit. Miehen
musiikissa voi kuulla kaikuja myös klassisesta musiikista, gospelista,
Jimi Hendrixistä, elektronisesta musiikista, Steve Reichista sekä Albert
Aylerin ja Peter Brotzmanin vapaasta jazzista.
Ennen illan pääesiintyjää Kuudennen Linjan lavalle nousee DXXXA D &
Hzzzt -duo. Runoutta, improvisaatiota, tajunnanvirtaa ja kokeellista
musiikkia yhdistelevä DXXXA tunnetaan yhtenä Suomen omaperäisimmistä
esiintyjistä.
Pe 16.11.2012 Helsinki, Kuudes Linja
Liput alk. 16,50 €, K-18
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä