19.5.2021 12:01
Provinssi julkaisi ensimmäiset artistikiinnityksensä kesälle 2022
Kesällä 2022 juhlittavan Provinssin ensimmäiset
artistikiinnitykset tarjoavat yleisölle monipuolisen läpileikkauksen
nykymusiikkiin kansainvälisten ja kotimaisten festivaalivieraiden muodossa.
Suuri osa kesälle 2021 vahvistuneista ja hartaasti odotetuista esiintyjistä on
jo tässä vaiheessa onnistuttu vahvistamaan ensi vuodelle.
Metallipioneerien Kornin ja Deftonesin lisäksi
festivaalin ohjelmistossa nähdään massiivisen liveshow'nsa tarjoileva Pendulum Live sekä
kotimaiset ykkösnimet kuten Hassisen Kone ja Sunrise
Avenue.
Intensiivisillä esiintymisillään yleisöt ympäri maailmaa
villitsevä drum'n'bass-legenda Pendulum lukeutuu elektronisen
musiikin merkittävimpiin suunnannäyttäjiin. Täydellä Live-kokoonpanolla
Törnävälle saapuva australialaisyhtye tarjoilee Provinssissa ainutlaatuisen
visuaalisen ilotulituksen erikoisefektien ja audiovisuaalisen materiaalin
muodossa. Luvassa on ennakkotietojen perusteella yksi koko festivaalikesän 2022
näyttävimmistä tapauksista. Edellisen kerran yhtye nähtiin ikimuistoisella
keikalla ennakkoon loppuunmyydyssä Provinssissa vuonna 2011.
Modernin metallin ehdottomiin huippunimiin lukeutuvat kalifornialaisyhtyeet Korn ja Deftones ovat
uudelleenmääritelleet genrensä innovatiivisella ja rajoja rikkovalla
musiikillaan vuosien ajan. Kornin viimeisin pitkäsoitto ”The Nothing” (2019)
jatkaa tinkimätöntä linjaa, jolle solisti Jonathan Davis on luvannut jatkoa
paljastaessaan hiljattain bändin valmistelevan uutta albumia. Pitkään
Provinssiin paluukeikalle toivottu Deftones sementoi paikkansa raskaan sarjan
kärjessä merkkiteoksellaan ”White Pony” (2000). Viimeisin todiste väsymättömän
kunnianhimoisen yhtyeen luomisvoimasta on syksyllä 2020 julkaistu ”Ohms”, joka
on saanut osakseen ansaittua ylistystä kautta linjan.
Kotimaista tähtiloistoa tarjoilee ensi kesän ainoan Suomen
festarikeikkansa Provinssissa tekevät Sunrise Avenue sekä Hassisen
Kone. Loppuunmyydyille stadioneille esiintyvien suursuosikkien lisäksi
Provinssin päälavalla nähdään myös Hartwall Areenan täyttäneet SANNI ja Vesala.
Pelottoman kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu
yhdysvaltalainen punkbändi Anti-Flag, Euroviisuista koko maailman
tietoisuuteen noussut islantilainen industrial punk -kokoonpano Hatari sekä
uutena kiinnityksenä Provinssissa nähtävä ranskalainen synth-metal
-artisti Perturbator maustavat kesän 2022 tummasävyisempää
musiikkikattausta.
Raikasta musiikillista osaamista festivaalilla edustavat Norjan
tämän hetken suurin poptähti Aurora ja Brittein saarten
puhutuimpiin uusiin tulokkaisiin kuuluva emon ja vaihtoehtopopin välimaastossa
seikkaileva Hot Milk sekä suomiräpin huipulle kovaa vauhtia
nouseva Yeboyah.
Länsinaapurimme rakastetuimpiin nimiin kuuluva The Sounds,
juurevan sielukasta rockia maukkaasti tarjoileva Blues Pills ja
progressiivisen metallin suunnannäyttäjä Opeth täydentävät
Provinssin tähän mennessä vahvistetun ohjelmiston.
Muista sekä kesälle 2021 julkistetuista että kokonaan uusista
artistikiinnityksistä tiedotetaan niiden vahvistuttua.
PROVINSSI
To 30.6.2022 - La 2.7.2022 Seinäjoki, Törnävänsaari
3 päivän liput nyt Tiketistä!
Korn (US) / Pendulum Live
(AU) /Deftones (US) / The Sounds (SE) / Opeth (SE) / Hassisen Kone / Sunrise
Avenue / SANNI / Vesala / Anti-Flag (US) / Aurora (NO) / Blues Pills (SE) /
Hatari (IS) / Hot Milk (UK) / Perturbator (FR) / Yeboyah
Vuodelle 2020 tai 2021 ostetut liput käyvät sellaisenaan vuoden
2022 Provinssissa. Tarkemmat tiedot lipun päivittämisestä tai palauttamisesta löydät täältä.
Köp biljett