Jokainen meistä on ollut nuorena nolo. Kaikkein noloimmat meistä
eivät koskaan voi unohtaa nolouttaan, sillä he kirjoittivat päiväkirjaa,
eivätkä tajunneet hävittää sitä ennen kuin sille kertyi tunnearvoa.
Päiväkirjaklubilla nämä nyt jo aikuisiksi varttuneet itsetietoiset
murheenkryynit jakavat nolot kirjoituksensa yleisölle. Merkinnät
ensirakkauksista, vanhemmista ja nuoruuden ahdistuksista ovat paitsi
liikuttavia ja traagisia myös käsittämättömän hauskoja, kun ne kuulee
entisen nuoren lukemana.
Päiväkirjaklubi on myötähäpeää, naurua ja ennen kaikkea
tunnistettavia tunteita siltä ajalta, kun kuvittelit, että olet
ajatuksiesi kanssa täysin yksin - mutta kyllä me olimme kaikki siellä.
Klubilla luetaan paitsi päiväkirjamerkintöjä myös rakkauskirjeitä ja
kouluaineita. Mitä nolompaa, sen parempaa. Samaistuminen ja
yhteenkuuluvuuden tunne on parhaimmillaan noussut hurmokseksi näillä
klubeilla.
Ensimmäinen Päiväkirjaklubi järjestettiin Helsingin Kulttuuritehdas
Korjaamolla joulukuussa 2014 loppuunmyydylle katsomolle ja siitä lähtien
päiväkirjoja Korjaamolla luettu tasaiseen tahtiin.
Klubia pyörittää kaksi koomikkoa: Risto Koo Järvinen, joka on (valitettavasti) kirjoittanut päiväkirjoja koko ikänsä ja Eeva Vekki, jota hävettää joka kerta nousta lavalle omien päiväkirjojensa kanssa.
Mukaan Päiväkirjaklubille?
Onko sinulla
teiniaikaisia päiväkirjoja, kouluaineita, runoja tai muuta tekstiä
tallessa? Ovatko ne todella noloja tai suorastaan hävettäviä? Mahtavaa!
Tule lukemaan niitä Päiväkirjaklubille yleisön eteen. Takaamme että kokemus on upea.
Ota yhteys pikimiten: [email protected]
korjaamo.fi
Ikäraja: K-18
Pyydämme ystävällisesti yleisöä saapumaan tapahtumaan ajoissa ruuhkien välttämiseksi.
Esityksen kesto 120 min.
Esityskieli suomi.
Paikat numeroimattomia istumapaikkoja.
Eteispalvelumaksu 3,5€ peritään ovella.
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.