6.4.2009 08:30
LONEY DEAR (SWE) Tavastialle 22.5.
| Ruotsalainen singer-songwriter Loney Dear saapuu 22. toukokuuta Helsingin Tavastialle. Multi-instrumentalistina tunnettu artisti on ajankohtainen hiljattain ilmestyneen ”Dear John” -albumin ansiosta.
Loney Dear, oikealta nimeltään Emil Svanängen, aloitti uransa julkaisemalla lukuisia omakustannelevyjä ennen nousuaan laajempaan tunnettuuteen. Debyyttialbuminsa ”The Year of River Fontana” (2003) tavoin miehen lähes kaikki muutkin pitkäsoitot ovat syntyneet Svanängenin kotona tee-se-itse-hengessä.
Euroopan ohella erityisesti Pohjois-Amerikassa kulttisuosiota nauttiva Loney Dear tunnetaan parhaiten vuoden 2005 menestysalbumistaan ”Loney, Noir”, joka julkaistiin kahta vuotta myöhemmin uudestaan laajempana painoksena Sub Pop -levymerkin kautta. Yhtyeen uusin albumi ”Dear John” julkaistiin viime kuussa.
Loney Dearin live-kokoonpano koostuu Emil Svanängenin lisäksi neljästä taustamuusikosta. Tulevien kuukausien aikana yhtye kiertää Eurooppaa sekä suuntaa jälleen kerran myös Yhdysvaltoihin. Aikaisemmin Loney Dear on kiertänyt esimerkiksi Low:n ja Of Montrealin seurassa, ja Suomessa bändi on nähty Tavastian Kuningasklubilla syksyllä 2006. Konsertti järjestetään Tavastian, Fullsteam Agencyn ja Radio Helsingin yhteistyönä.
www.loneydear.com
www.myspace.com/loneydear
LIPUT: alk. 15,50 € (ovelta 17 €)
Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä.