EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11–18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

La 19.12.2026  /  On The Rocks, Helsinki  /  Helsinki

Lemonator

Lemonator Liput

LEMONATOR ON THE ROCKSISSA JOULUKUUSSA

Helsingissä vuonna 1995 perustettu Lemonator oli suosionsa huipulla 2000-luvun alussa. Yhtye saavutti jalansijaa kotimaan lisäksi myös ulkomailla, ja se on nauttinut arvostusta sekä kriitikoiden että uskollisen fanikunnan keskuudessa. Lemonatoria on luonnehdittu yhdeksi Suomen tyylitajuisimmista kitararock-yhtyeistä ja sen tuotantoa on kuvailtu maailmanluokan popiksi.

Kaikkiaan kuusi studioalbumia uransa aikana julkaisseen Lemonatorin viimeisin pitkäsoitto ilmestyi vuonna 2010 ja yhtye laittoi pillit pussiin elokuussa 2015, jolloin se hyvästeli faninsa Tavastia-klubin keikalla. Paluusuunnitelmia ei ollut – kunnes yhtye kokosi pyynnöstä rivinsä uudelleen hyvän ystävänsä 50-vuotissyntymäpäivää varten. Niinpä Lemonator palasi lavoille 30-vuotisjuhlavuonnaan klassisessa kokoonpanossaan: laulaja-kitaristi Lasse Kurki, kitaristi Risto Eskolin, basisti Antti Karisalmi sekä rumpali Kelly Ketonen.

www.rocks.fi


Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 20:00

Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat

Liput ovelta 33 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,80 €.

---

Saavutettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.

Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info

Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.

Myynti loppuu 19.12.2026 20:00.

Myyjä: On The Rocks, Helsinki Oy