OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån–tis 9–19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
| Nu-metallin suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhdysvaltalainen Korn saapuu konsertoimaan Suomeen kesällä. Viime kesänä uusimman levynsä ”Korn III – Remember Who You Are” julkaissut Korn esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla maanantaina 20. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 17. helmikuuta.
Vuonna 1994 perustettu Korn on ollut jo vuosikausia yksi vaihtoehtometallin kärkiyhtyeistä. Bändi on yhdeksällä studioalbumillaan myynyt yli 30 miljoonaa levyä ja soittanut loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. Korn on voittanut kaksi Grammyä ja lanseerannut myös oman festivaalinsa The Family Values Tourin. Menestyksensä myötä Korn ei kuitenkaan ole menettänyt rankkaa ja primitiivistä energiaansa, joka on live-esiintymisissä täydellisimmillään.
Viime kesänä julkaistu Kornin yhdeksäs studioalbumi ”Korn III – Remember Who You Are” vei yhtyeen juurilleen. Tuottajana hääri bändin ensimmäiset kaksi levyä tuottanut Ross Robinson, jonka kanssa yhteistyö sujui parhaimmalla mahdollisella tavalla. Yhtye nauhoitti levyn Los Angelesissa sijaitsevassa studiossaan ja pitäytyi ProToolsin käytöstä, soitinten erillisnauhoittamisesta ja raskaasta jälkituotannosta.
Kornin miehistöön kuuluu tätä nykyä vokalisti Jonathan Davis, kitaristi James ”Munky” Shaffer, basisti Reginald ”Fieldy” Arvizu sekä rumpali Ray Luzier. Yhtye tunnetaan erityisesti hiteistään ”Blind”, ”A.D.I.D.A.S.”, ”Got The Life”, ”Falling Away From Me” ja ”Twisted Transistor”.
Ma 20.6.2011 Helsinki, Kaapelitehdas
Liput alk. 50 €, ei ikärajaa
Netistä vain ostoja, varauksia puhelinpalvelusta (2 pvä)
Lipunmyynti alkaa to 17.2.2011 klo 9.00
Tiketin
voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään
lipunhintoihin.
Palvelumaksut on luettavissa täältä