26.6.2014 15:00
Jonne Aaron saapuu Rock, runo & rakkaus -tapahtumaan
Kolmatta kertaa järjestettävä Rock, runo & rakkaus -tapahtuma on täydentänyt esiintyjälistansa suositulla nuoren polven rockmuusikolla. Suomenkielisen iskelmän nousevaan tekijäkaartiin noussut Jonne Aaron päättää festivaalipäivän 23. heinäkuuta Vanhassa Raumassa hieman harvinaisemmalla akustisella esiintymisellä. Negative-yhtyeen solisti muistetaan myös Vain elämää -televisiosarjan artistina. Jonne Aaronin sooloalbumi ”Onnen vuodet” nousi heti ilmestyessään albumilistan kärkeen.
Viime vuonna jo ennakkoon loppuunmyyty tapahtuma tuo jälleen estradille valtakunnallisesti tuttuja artisteja, kuten taiturimaisen pianisti Iiro Rantalan flyygelinsä kera sekä 30-vuotista taiteilijajuhlaansa viettävän Susanna Haaviston säestäjänään Esa Helasvuo. Petty Pilgrims esittää merimieshenkistä folkmusiikkia, ja kuulemme otteita kirjailija Tapio Koivukarin uudesta suositusta merirunokokoelmasta.
Tapahtumapaikkana toimii tällä kertaa Rauman taidemuseon sisäpiha. Festivaali haluaa tukea Suomen ensimmäisen maailmanperintökohteen säilymistä aidosti elävänä puukaupunkina, jossa viihtyvät niin asukkaat, yrittäjät kuin vierailijatkin.
Festivaalin ohjelmalippu sisältää lisäksi pääsylipun Rauman taidemuseoon Pitsiviikon loppupäivinä. Hienoja esityksiä on mahdollista täydentää Top Chef -voittaja Teemu Laurellin ja Ravintola Goton loihtimilla ravintolapalveluilla.
ROCK, RUNO & RAKKAUS
Ke 23.7.2014 Rauma, Rauman taidemuseon sisäpiha
Liput alk. 41,50 €, K-18
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset
toimitus- ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Tiketin
palveluhinnasto on luettavissa täältä.