OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån–tis 9–19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
| Tukholmassa tätä nykyä asuva norjalainen laulaja-lauluntekijä Ane Brun valmistautuu julkaisemaan uuden levynsä ensi vuonna ja lähtee sen tiimoilta myös Euroopan-kiertueelle. Brun käynnistää kiertueensa Suomesta lauantaina 1. lokakuuta nousten tuolloin Helsingin Tavastian lavalle.
Ane Brunin syksy on sujunut kiireisissä merkeissä tien päällä. Syys- ja lokakuussa Brun kiersi Peter Gabrielin kanssa Eurooppaa tämän taustalaulajana ja viime viikolla hän suuntasi Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, jossa vuorossa on ollut keikkoja Ani DiFrancon kanssa. Seuraavaksi ohjelmassa on neljännen studiopitkäsoiton nauhoitukset, jotka alkavat tuottaja Tobias Fröbergin avustuksella helmikuussa. Yhteistyö Peter Gabrielin kanssa tulee myös jatkumaan, sillä molemmat suunnittelevat vierailevansa toistensa ensi vuonna julkaistavilla levyillä.
Ane Brun aloitti musiikkiuransa esiintymällä kitaroineen Barcelonan ja San Sebastianin kaduilla. Useampaan kertaan Suomessakin esiintymisillään hurmannut Brun on tullut tunnetuksi erityisesti herkänkuulaan lauluäänensä ja koskettavien sanoitustensa ansiosta. Muutaman viime vuoden aikana hänestä on tullut yksi Skandinavian kiinnostavimpia uusia folk-tähtiä, jonka levyt nousevat Norjassa ja Ruotsissa listojen kärkisijoille. Palkittu ja kehuttu Brun pyörittää kiertueidensa välissä myös omaa levy-yhtiötään Balloon Ranger Recordingsia.
La 1.10.2011 Helsinki, Tavastia
Liput: alk. 26 € (ovelta 27 €), K-18
Tiketin
voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään
lipunhintoihin.
Palvelumaksut on luettavissa täältä