
Bändin omaperäinen, melodinen death metal soi livenä Tampereella, Seinäjoella, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Turussa ja Vantaalla. Kiertue alkaa keskellä pimeintä ja kylmintä talvea 8. tammikuuta Tampereen TalviHelvetti-tapahtumasta.
Whisperedin neljäs albumi Honorbound ilmestyi syyskuussa 2026. Levy nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle viisi ja oli fyysisten levyjen sarjassa peräti listaykkönen. Tuore julkaisu syntyi lähes kymmenen vuoden periodin aikana ja tarjoaa Whisperediä parhaimmillaan: bändin samuraimiekka viiltää vuonna 2026 todella terävästi.
Whispered on aktivoitunut myös keikkarintamalla. Loppuunmyyty keikka keväällä Helsingin On the Rocksissa, esiintyminen kesällä Tampereen SaariHelvetissä, syyskuiset vedot Englannissa ja Skotlannissa ja täyteläinen Honorbound-julkaisukeikka Helsingin Kuudennella Linjalla puskevat yhtyeen tarjoamaan lisää synkkää ja eeppistä raskasta musiikkia livenä vuoden 2027 alkuun.
Tamperelainen Torchia on hionut synkkää ja aggressiivista melodisen death metalin tulkintaansa 2010-luvun alkupuolelta saakka. Ahkeran koti- ja ulkomailla keikkailun myötä yhtye on ansainnut maineen räjähtävistä live-esiintymisistään, joita johtaa salaperäinen keulahahmo Nox. Torchia tarjoaa yleisölleen toismaailmallisen live-elämyksen tinkimättä metallisesta intensiteetistä.
Melodisessa death metalissa Torchia painottaa vahvasti sanaa “death”– niin musiikillisesti kuin temaattisestikin. Yhtyeen neljäs albumi They Are Born Under Rules of the Darkness, joka julkaistiin toukokuussa 2026, on tämän sanoman manifesti. Goottilaiset kauhukertomukset sijoittuvat synkkään 1800-luvun miljööseen, ja tarttuvat melodiat sekä terävät kitarariffit on tehty ennen kaikkea live-yleisöä varten
Showtime 21:00
Suisto avoinna klo 16-02
Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Liput ovelta 22 €, jos jäljellä.
Myynti loppuu 15.1.2027 20:00.