Paraati / Tavara-AsemaParaati / Tavara-Asemaaikka/3050#l=3050
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9-19, ke-la 9–21, su 11–18
  (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

5.9.2012 09:50

The Used saapuu Helsinkiin marraskuussa

Yhdysvaltain Utahissa vuonna 2001 perustettu The Used, on edennyt monien vaiheiden kautta yhdeksi alternative-rockin huippunimistä. Yhtye saapuu odotetulle keikalle Helsingin The Circukseen tiistaina 20. marraskuuta. Lipunmyynti alkaa maanantaina 10. syyskuuta.

Huolimatta siitä, että bändi on aina kulkenut omia polkujaan ja välttänyt lokerointia rockin eri alalajeihin, vuoteen 2008 mennessä yhtye oli myynyt maailmanlaajuisesti jo yli 3 miljoonaa albumia. Bändi on julkaissut kaikkiaan viisi albumia, josta viimeisin "'Vulnerable" julkaistiin alkuvuonna ja se nousi parhaimmillaan kahdeksanneksi Yhdysvaltojen albumilistalla. The Usedin edellinen Euroopan kiertue peruuntui vuonna 2010 aikatauluongelmien takia. Yhtyeen oli tuolloin määrä konsertoida lähes loppuunmyydyllä Helsingin Kaapelitehtaalla, joten bändi keikkailee nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

The Usedin nykykokoonpanossa vaikuttavat alkuperäisjäsenet vokalisti Bert McCraken, Quinn Alman (kitara ja taustalaulu), Jeph Howard (basso ja taustalaulu), sekä vuonna 2007 yhtyeeseen liittynyt rumpali Dan Whitesides.

Ti 20.11.2012 Helsinki, The Circus
Liput alk. 36,50 €, ikärajaton/K-18
Lipunmyynti alkaa ma 10.9.2012 klo 9.00

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä

9.4.2026 10:00

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon ohjelmisto on julkaistu – liput nyt myynnissä! ›


8.4.2026 14:40

Koe ainutlaatuinen elämys Kajaanissa: VILLIT ›


8.4.2026 11:00

Flow Festival kokoaa klubimusiikin ykkösnimet Heineken Backyardille ›


7.4.2026 16:00

Kuopiossa katsojaennätykset rikkonut Riemuradio koettavana kesäkuisen viikon ajan Joensuussa! ›


4.4.2026 09:45

KuPS kohtaa IF Gnistanin veikkausliigaottelussa lauantaina 11.4. ›


3.4.2026 08:20

Kauneuden ja hyvinvoinnin elämyksellinen kohtaamispaikka ›


2.4.2026 14:00

Interin intohimo täyttää Turun - Veikkausliigakausi käynnistyy lauantaina! ›


2.4.2026 12:32

Classicin naisten välierät alkavat perjantaina 3.4. ›


2.4.2026 12:00

Pienpanimofestarit, hyvä fiilis ja huikea valikoima kotimaisia pienpanimotuotteita – kaikkea tätä on Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP)! ›


2.4.2026 09:00

Itä-Suomen suurin ja ainoa kaksipyöräisiä moottoriajoneuvoja esittelevä tapahtuma järjestetään jälleen keväällä 2026. ›


1.4.2026 15:50

ODDfest valtaa Helsingin sydämen jälleen kesäkuussa, esiintyjäkaartissa kansainvälisen tason luovia tekijöitä ›


1.4.2026 15:17

Mirella Helsingin Supersunnuntaihin! ›


1.4.2026 00:01

100 päivää Dark River -festivaliin! ›


30.3.2026 09:15

Etsi piilotettu pääsiäismuna ja voita! 💛 ›


27.3.2026 09:00

Q-teatteri / Suliko - Psykedeelinen sukellus kuolevan diktaattorin tajuntaan ›


27.3.2026 08:30

Keikkakevät jatkuu Tahko Piazzalla! ›


26.3.2026 10:30

Kotimaisia huippuja ja ennätysmäärä kansainvälisiä nimiä - Jytäkesä Go-Go:n lopullinen ohjelmisto on nyt valmis ›


26.3.2026 10:15

Pudotuspelit: Oilers jahtaa kolmatta mestaruutta! ›


25.3.2026 12:00

Pikkujoulu Mössö 10 vuotta! ›


25.3.2026 10:00

Insomnium lähtee kiertueelle Suomessa lokakuussa 2026 ›


24.3.2026 16:53

F-liigan pudotuspelit käyntiin – nyt pelataan pokaalista ›