
Lukuisia kultaa ja platinaa myyneitä albumeita julkaissut The 69 Eyes on tehnyt pitkän uran Suomessa ja maailmalla. Helsingissä vuonna 1989 perustettu glam-goottirock-yhtye on julkaissut 13 albumia ja se tunnetaan parhaiten mm. paljon radiosoittoa saaneista Lost Boys, Feel Berlin ja Never Say Die -singleistään.
Vienti-EMMAn bändi sai vuonna 2009 miljoonasta myydystä levystä. Spotifyssa bändillä on nykyisin liki 280 tuhatta kuuntelijaa kuukaudessa. The 69 Eyes keikkailee säännöllisesti mm. Keski-Euroopassa sekä Suomessa.
The 69 Eyes julkaisi viimeisimmän albuminsa Death Of Darkness huhtikuussa 2023, jonka myötä yhtye sai Emma-ehdokkuuden vuoden rock -kategoriassa vuonna 2024.
Tuorein singlejulkaisu yhtyeeltä on Fade To Grey -voimaballadi, jonka on säveltänyt ja sanoittanut yhdysvaltalainen Diane Warren.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina ennen keikkaa. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
***
Saavutettavuus
Tapahtumaan on esteetön sisäänkäynti
Tapahtumassa on esteettömät kulkureitit
Tapahtumassa on esteetön WC
Asiakkaan avustaja pääsee maksutta
Peruslippu ovella: 36,50 €