VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–la 9–21, su 11-19 (1,78 € / min. + pvm)
Laulaja-lauluntekijä Jenna Alexan kappaleissa 2000-luvun taitteen rock-musiikin vaikutteet kohtaavat tämän päivän tummat ja modernit tuotannot. Upealla laulusoundillaan artisti tulkitsee musiikkiaan uskottavan raa’asti päästen kuulijansa ihon alle koskettavilla ja rehellisillä teksteillä.
Jenna herätti kiinnostusta vahvalla laulusoundillaan jo debyytti-EP:llään ”Ei oo aikaa”. Jennan esikoisalbumi ”10 askelta” julkaistiin helmikuussa 2023. Hän on kirjoittanut omien kappaleiden lisäksi kappaleita myös muille artisteille, muun muassa Bessille. Levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa hän solmi marraskuussa 2017.
ellaella on karismaattinen ja pippurisen herkkä tuore artisti suomen musakentällä. Hänen laulunsa kertovat hänelle erittäin henkilökohtaisista ja tärkeistä aiheista, joista huokuu suuri herkkyys ja romantiikka. Artistin tuotannot vaihtelevat dream pop -tunnelmoinnista, energiseen ja dramaattiseen poppiin joka kuuluu myös hänen ensimmäisellä EP:llä joka kantaa nimeä ”Haluu mua” .
Esiintyminen ja keikkailu on ellaellalle kaikkein tärkein asia ja myös näkyy hänen valloittavasta lavapersoonastaan.
Liput ovelta 13 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Muuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta [email protected]