OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån–tis 9–19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
Suomipop Festivaali järjestetään tulevana kesänä nyt jo 10. kerran. Jyväskylässä vuodesta 2009 asti järjestetty festivaali laajenee juhlan kunniaksi myös Ouluun. Tapahtumat järjestetään Jyväskylän Lutakonaukiolla ja Oulun Kuusisaaressa samaan aikaan 12.-14.7.2018.
Jyväskylän tapahtuman tuoreimpia artistikiinnityksiä ovat hittikone Teflon Brothers, pop-tähti SANNI, viime kesänä menestyneen paluun tehnyt Pikku G sekä ”Kun katsoit minuun” ja ”Kaikista kasvoista” -hiteistä tunnettu Anna Eriksson. Keski-Suomen kesän parhaimpia pop-juhlia saapuu vauhdittamaan myös parhaillaan toista albumiaan työstävä Ellinoora, 30-vuotisjuhliaan juhlistava Klamydia, suomiräpin esi-isä Raptori ja debyyttilevynsä maaliskuussa julkaiseva laulajatar Vesta. Jo aiemmin julkistettujen esiintyjien listalla komeilevat muun muassa Cheek, Haloo Helsinki!, Nylon Beat ja JVG.
Oulun Suomipop Festivaalin uusimpia esiintyjäjulkaisuja ovat uudistunut ABREU, Arto Tuunelan johtama Pariisin Kevät, Pikku G, Emma-palkittu Reino Nordin, Anna Eriksson, Klamydia, SANNI ja Raptori. Ouluun saapuvat myös jo viime vuoden puolella julkistetut Kaija Koo, Nylon Beat, Tiktak, JVG, Neljä Ruusua, Haloo Helsinki! ja Jenni Vartiainen.
”On upeaa päästä levittämään suomipopin ilosanomaa myös Ouluun. Jyväskylän Suomipop Festivaali oli viime vuonna loppuunmyyty. Kotimainen musiikki elää vahvaa nousukauttaan ja on äärimmäisen vetovoimaista”, sanoo tapahtumien promoottori Timo Isomäki.
FESTIVAALIOHJELMA JYVÄSKYLÄ
Torstai 12.7.
Tiktak, Apulanta, JVG, Pikku G, Popeda, Anna Eriksson, Teflon Brothers
Perjantai 13.7.
Cheek, Nylon Beat, SANNI, Jenni Vartiainen, Juha Tapio, Neljä Ruusua, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Roope Salminen & Koirat, Yö
Lauantai 14.7.
Haloo Helsinki!, Lauri Tähkä, Kaija Koo, Ellinoora, Raptori, Klamydia, Laura Voutilainen, Neon 2, Vesta
FESTIVAALIOHJELMA OULU
Torstai 12.7.
SANNI, Reino Nordin, Roope Salminen & Koirat, Laura Voutilainen, Kaija Koo, Jenni Vartiainen, Raptori
Perjantai 13.7.
Haloo Helsinki!, Tiktak, Lauri Tähkä, Apulanta, JVG, Popeda, Pikku G, Klamydia, Neon 2
Lauantai 14.7.
Nylon Beat, Juha Tapio, Pariisin Kevät, ABREU, Neljä Ruusua, Yö, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Teflon Brothers, Anna Eriksson
SUOMIPOP FESTIVAALI 2018
To 12. – La 14.7.2018
Jyväskylän Lutakonaukio & Oulun Kuusisaari
Liput 1 päivää alk. 69 €, 2 päivää alk. 110 €, 3 päivää alk. 125 €
Saatavilla myös VIP- ja lastenlippuja
Lippujen alkaen-hintoihin sisältyy Tiketin palvelumaksu. Mahdolliset toimitus-
ja maksutapaan liittyvät kulut lisätään hinnan päälle. Katso Tiketin toimituskulut ja
palvelumaksut.