
Kotimaisen popmusiikin uudistaja Ruusut esiintyy 27.2.2027 Tavara-asemalla. Ringa Mannerin, Miikka Koiviston ja Samuli Kukkolan muodostama yhtye tunnetaan näyttävistä livekeikoistaan, rohkeasta estetiikastaan ja kyvystään venyttää popmusiikin reunaehtoja. Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 24.9. klo 9.
Ruusujen uusin albumi Mä valvon ja sä valvot mun kaa ilmestyi keväällä 2026. Levyn vastaavana tuottajana toimi Aku Raski (mm. Huoratron), ja sen kirjoittamiseen osallistui myös yhtyeen A&R Henri Pulkkinen. Aiempaa henkilökohtaisempi albumi kertoo tarinoita öisestä Helsingistä, aamuyön ja aamun välisistä hetkistä ja kokemusten välitiloista – selviytymisestä ja euforian välähdyksistä. Ruusut juhlisti toukokuussa 2026 albumin julkaisua loppuunmyydyllä keikalla Helsingin Jäähallin Black Boxissa.
Vuonna 2018 julkaistu debyyttialbumi Ruusut yhdisti elektronisen kokeellisuuden ja popin tarttuvuuden tavalla, joka teki yhtyeestä nopeasti yhden kotimaisen popkentän puhutuimmista nimistä. Kultaa myynyt albumi toi Ruusuille myös Emma-gaalan Kriitikoiden valinta -palkinnon. Kakkosalbumi Kevätuhri (2020) laajensi yhtyeen ilmaisua kohti entistä suurempaa ja rohkeampaa soundia ja saavutti niin ikään kultalevyn. Keväällä 2023 julkaistut sisarteokset Melankolia 1 ja Melankolia 2 veivät yhtyeen puolestaan kohti tummasävyistä, elokuvallista estetiikkaa ja orkesterimaisia sovituksia.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 40 €.
Tarkista soittoajat: www.tavara-asema.fi
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee tapahtumaan asiakkaan kanssa samalla lipulla.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Myynti loppuu 27.2.2027 21:30.