OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
Psykedeelisen rockin edelläkävijä Roky Erickson esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla tiistaina 18. joulukuuta.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen esiintymislavoille palannut Roky Erickson vakuutti kuulijansa viime kesän Ruisrockissa, jossa hän houkutteli festivaalin suuren teltan täyteen. Erickson on tehnyt kuluvana vuonna todellisen paluun, sillä hän on esiintynyt myös muilla suurilla festivaaleilla Euroopassa (mm. Roskilde ja Hultsfred) ja Yhdysvalloissa (Lollapalooza ja Coachella). Konserttiarvioissa on lähes yhteen ääneen ihmetelty, kuinka hyvävointisena ja -äänisenä Erickson jälleen kiertää.
Erickson on muutenkin ajankohtaisempi kuin aikoihin. Hänen elämästään kertova Keven Macalasterin dokumenttielokuva You're Gonna Miss Me on julkaistu juuri dvd:nä, ja samalla julkaistiin elokuvan soundtrack-albumi. Erickson suunnittelee myös ensimmäisen uuden albumin äänittämistä sitten vuoden 1995.
Roky Erickson nousi julkisuuteen 1960-luvulla 13th Floor Elevators -yhtyeen laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä. Yhtyeen ensimmäistä albumia Psychedelic Sounds (1966) pidetään psykedeelisen rockin alkusysäyksenä. Elevators hajosi Ericksonin saatua huumetuomion, jolloin hän vankilan välttääkseen kirjautui mielisairaalaan. Tämän jälkeen huumeet ja mielenterveysongelmat varjostivat pitkään hänen uraansa. Tällä vuosikymmenellä hänen tilansa on parantunut kuntoutuksen ansiosta.
13th Floor Elevatorsin albumien lisäksi Ericksonin tuotannon kirkkaimpia helmiä ovat sooloalbumit Roky Erickson and the Aliens/Evil One (1980), Don't Slander Me (1986) ja All That May Do My Rhyme (1995).
LIPUT
40 euroa (ovelta 42 €)