
Noumena on melodista death metalia soittava yhtye, joka perustettiin vuonna 1998 Ähtärissä. Kokoonpano tunnetaan melankolisten melodioiden, raskaiden riffien ja tunnelmallisten äänimaisemien yhdistämisestä. Noumena ammentaa skandinaavisesta death metal -perinteestä sävyttäen musiikkiaan pohjoismaisella melankolialla.
Yli 25-vuotisen uransa aikana Noumena on julkaissut kuusi täyspitkää albumia - Pride/Fall (2002), Absence (2005), Anatomy of Life (2006), Death Walks With Me (2013), Myrrys (2017) ja Anima (2020) - kehittäen tasaisesti soundiaan säilyttäen samalla ydinidentiteettinsä. Noumenaa voi kuvailla melodisen death metalin todelliseksi pioneeriksi, joka on vaikuttanut koko genren muodostumiseen ja olemukseen. Noumenalla on yli 130 live-esiintymisen historiaa, ja yhtye on kiertänyt Suomessa, Keski-Euroopassa, Japanissa ja Kiinassa. He ovat jakaneet lavoja Insomniumin, Beast in Blackin, Moonsorrown ja monien muiden kanssa.
Kotisivut | Spotify | YouTube | Instagram | Facebook
Bloody Falls perustettiin vuonna 2017 Valkeakoskella. Tämä järkkymättömästä mustanpuhuvasta energiastaan ja raskaasta soundistaan tunnettu kokoonpano yhdistelee melodisia death- ja black metal -vaikutteita voimakkaaseen groove metal -ilmaisuun. Terävien riffien, murskaavien rumpujen ja lyyrisen tarinankerronnan myötä Bloody Falls tarjoaa musiikkia, joka on sekä synkkää että tinkimätöntä. "On aina ilo löytää yhtye, jolla on lahjakkuutta, intohimoa ja joka on täysin aito siinä, mitä he tekevät." (Bendetta Baldin/ Chaoszine 7.9.2024). Bloody Falls julkaisee 4. albuminsa toukokuussa 2026.
Yhtyeen julkaisuhistoriaan kuuluu kolme albumia; Amartia (2024), Burn the Witch (2021) ja Thatanos (2019) sekä EP Dying is Easy (2023). Amartiasta on julkaistu myös instrumentaaliversio, ja tämän julkaisun myötä yhtye on striimannutkin isosti. Bloody Falls on kiertänyt ympäri Suomea rock-klubeilla, esiintynyt pienemmillä festivaaleilla ja vieraillut ulkomailla, kuten Virossa ja Portugalissa.
VIIMEHETKEN MUUTOS!
Voidfallen joutuu perumaan illan esiintymisensä Skenesalilla useamman bändin jäsenen sairastumisen vuoksi.
Näin lyhyellä varoitusajalla emme etsi iltaan korvaavaa bändiä. Ovet aukeavat 20:00, Bloody Falls soittaa hieman pidemmän setin aloittaen jo 21:00. Noumena aloittaa kello 22:00.
Pahoittelemme tilannetta, mutta kaikkien terveydestä huolehtiminen on tärkeintä!
Aikataulu:
Ovet 20:00
Bloody Falls 21:00
Noumena 22:00
Peruslippu ovella: 20 €
Skenesali on rouhea musiikkiklubi aivan Myyrmäen aseman vieressä! Paikalle pääset kätevästi monesta eri suunnasta niin bussilla kuin junalla. Helsingin keskustasta pääset esimerkiksi reilussa vartissa paikan päälle AB-lipulla. Skenesalin sisäänkäynti sijaitsee Ravintola Topparin vieressä kävelykatoksessa.
Paikan päällä peritään kaikilta 3€ eteispalvelumaksu, joka oikeuttaa käymään rajattomasti narikassa.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: [email protected]
Esteettömyys puutteellista portaiden takia. Avustajan kanssa mahdollista kulkea vaihtoehtoista reittiä Skenesaliin. Esteetön WC eri kerroksessa, johon kulku järjestettävissä. Olethan yhteydessä viimeistään muutamaa päivää ennen, niin osaamme varautua. Kulun järjestäminen onnistuu myös paikan päällä ilmoittamalla, mutta emme voi luvata, että isot pyörätuolit mahtuvat hissiin.