
Routa Company ja Kati Kallio tuovat RÄNTÄ-festivaalille kaksi näytöstä tanssielokuvia.
VAHVISTAVA LUONTO -näytöksen elokuvissa luonnon suojelu ja sen vahvistava sekä eheyttävä voima nousevat esiin, kun matkaamme Paljakan lumimaisemista Kainuun korpeen ja kedolta mehevän suon kautta kesäiseen metsään.
Leikki on yhtenä teemana Sanni Prihan elokuvassa Jäähyväiset lumelle – Lumileikki. Lumipeite ohenee, vetäytyy kauemmaksi pohjoiseen ja viipyy lyhyemmän ajan kuin ennen. Kainuun Hyrynsalmella Paljakan huipulla on pala metsää, missä runoilijalla (Sini Silveri) on vielä lunta leikkiä. Lumikadon synnyttämä rakkauselokuva kysyy, muuttaako nautinto ja leikki ihmisen luontoyhteyttä vastavuoroisemmaksi ja solidaarisemmaksi.
Anomalia on kajaanilaisen KM ‘Katti’ Taavitsaisen somaattisen elokuvapraktiikan synnyttämä teos, missä kehot sulautuvat yhteen kajaanilaisen korven kanssa aisteja kuunnellen. Leikkisä ja poeettinen teos vie katsojan väistämättä mukanaan lapsuuden muistoihin, jolloin luonnon eri muodoille heittäytyminen oli seikkailu. Silja Tuovisen yhden oton elokuva Avalanche on lumikadon aiheuttamien tunteiden käsittelystä syntynyt teos, joka vie ajatukset utopiaan - aikaan kun lumi ei enää palaa ja olemme vieraantuneet siitä.
SUO on kahden tanssijan, Anniina Dysterin ja Aurora Suhosen, sekä suomaaston välinen kohtaaminen, joka johdattelee katsojan suon omalakiseen, upottavaan, ennalta arvaamattomaan, hengittävään maisemaan. Teos tutkii suota elollisena, orgaanisena ympäristönä, liikkeellisenä lähtökohtana, sekä ihmisen ja luonnon välisen yhteyden rakentajana.
FUR FUR -elokuvassa ohjaaja Kardo Shiwan vie perheen metsään ja kysyy: onko karvalla muistia? Elokuva tutkii herkästi kaksikielisen perheen muistoja, melankoliaa ja sukupolvien ylittävää surua.
Elokuvien kokonaiskesto: n. 60 min Näytöksen jälkeen yleisökeskustelu paikalla olevien taiteilijoiden kanssa.
Elokuvat ovat sallittuja kaikenikäisille, suositusikärajamme on 12 vuotta.
Elokuvat ovat sallittuja kaikille, suositusikärajamme on 12 vuotta.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
Tapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan käyttöön.
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: [email protected]