Paraati / Hämeen keskiaika festivaaliParaati / Hämeen keskiaika festivaali
EN  FI  SV
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Osta viralliset liput ja lahjakortit keikoille, festivaaleille, urheiluun, teatteriin, live streameihin ja muihin tapahtumiin Tiketin verkkokaupasta.
VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.

Uutiset

31.10.2011 10:56

Mastodon tammikuussa Tampereelle ja Helsinkiin

Yksi tämän hetken tärkeimmistä metallibändeistä, kasvavan suosion kohteena oleva amerikkalainen Mastodon tekee kaksi keikkaa Suomessa heti ensi vuoden alussa. Keskiviikkona 11. tammikuuta Mastodon esiintyy Pakkahuoneella, Tampereella, ja seuraavana päivänä torstaina 12. tammikuuta vuorossa on The Circus, Helsingissä. Liput molemmille keikoille tulevat myyntiin viikon kuluttua maanantaina 7. marraskuuta.

USA:n Atlantasta kotoisin olevan Mastodonin suosio on kasvanut koko ajan levy levyltä, keikka keikalta. Vuodesta 1999 toimineen kunnianhimoisen yhtyeen tuorein levy ”The Hunter” on saanut kautta linjan loistoarviot, jotka voi kiteyttää sanoihin: jälleen täysiosuma. Komeasti yhteenhitsautunut Mastodon on kehittänyt ehdottomasti tunnistettavan soundin, joka vaihtelee väkevästä tunnelmalliseen vakuuttaen monipuolisuudellaan.

Heinäkuussa Helsingin Kalasatamassa järjestetyllä Sonisphere Festivalilla Mastodon osoitti olevansa armoton livebändi. Niinpä on mahtavaa, että Mastodon on saatu varmistettua kahdelle täysimittaiselle klubikeikalle suomalaisten metallifanien riemuksi.

Ke 11.1.2012 Tampere, Pakkahuone
Liput alk. 40,50 €, K15/K18 (anniskelualue)

To 12.1.2012 Helsinki, The Circus, K-18

Liput alk. 40,50 €, K-18

Lipunmyynti alkaa ma 7.11.2011 klo 9.00

Tiketin voimassaolevat toimitus- ja palvelumaksut lisätään lipunhintoihin. Palvelumaksut on luettavissa täältä

6.5.2025 14:00

Roihuttaret avaavat Superpesis-kautensa kotiyleisön edessä – nyt on aika varata paikkasi kesän peleihin! ›


6.5.2025 10:00

Suuret Oluet, Pienet Panimot saapuu jälleen kaupunkeihin ympäri Suomea! ›


5.5.2025 15:00

Ensiferum syksyllä mittavalle Suomen-kiertueelle ›


5.5.2025 13:00

Ikoninen Hiphop-maailmantähti Akon Helsinki City Festivaliin kesäkuussa! ›


2.5.2025 09:00

Candyland Tattoo Weekend tuo menoa ja meininkiä Karkkilaan toukokuussa ›


30.4.2025 15:58

Meillä on synttärit – täytämme 50 vuotta! 🥳 ›


30.4.2025 10:00

Uusia artistikiinnityksiä Ruisrockiin! ›


28.4.2025 11:00

Juhlavuoden kunniaksi voit voittaa Kivran viikkoarvonnoissa Tiketin lahjakortteja ›


28.4.2025 07:00

Hellsinki Metal Festival julkaisi aikataulunsa – liput edullisemmin vielä 5.5. asti! ›


25.4.2025 10:40

Aika lukita kesän suunnitelmat – festarilippujen edullisemmat hinnat voimassa enää 1.5. asti ›


25.4.2025 09:00

Euro Floorball Tour tuo salibandymaailman huiput kesäkuussa AGCO Power Arenalle ›


24.4.2025 08:55

Suvisuloinen – uusi indiemusiikkitapahtuma Rytmikorjaamolla ›


23.4.2025 10:00

J. Karjalainen, Juha Tapio ja Love Records Kasarmitorilla elokuussa! ›


22.4.2025 10:00

Misatango ja Õhtu ilu Temppeliaukion kirkossa 16.5.! ›


22.4.2025 09:13

Pyhtään Kulttuuritalon kesän pihakeikoilla nähdään ennennäkemättömiä artisteja ja uutta musiikkia ›


19.4.2025 09:00

Sorin Sirkus Pro -gaala: 40 vuotta sirkustaiteen huippuja 7.6.2025 Tampereella ›


18.4.2025 10:00

Etsi sivuillemme piilotettu pääsiäismuna ja löydä huikeat festaritarjoukset! ›


17.4.2025 09:32

Hellsinki Metal Festival julkaisi päiväkohtaisen aikataulun - hinnat nousevat 5.5. klo 23:59! ›


16.4.2025 10:30

Rovaniemen Simerock julkaisi lisää esiintyjiä - mukana Euroviisujen ennakkosuosikki KAJ ›


15.4.2025 15:00

Emma & matilda -duo lähtee lokakuussa kattavalle syyskiertueelle ›


15.4.2025 14:00

Kevätkarkelot Seinäjoen Rytmikorjaamolla 26.4. - neljän koomikon stand up -ilta! ›