(1,99 € / min. + pvm)
Osta Tiketin lahjakortti!
Jytäkesä Go-Go:n kattaus täydentyy seitsemällä uudella nimellä - lopullinen kattaus maaliskuussa
Helsingin Suvilahdessa 31.7.-1.8. järjestettävän rockfestivaali Jytäkesä Go-Go:n kattaus täydentyy uusilla nimillä.
Festivaalin ohjelmistoon on lisätty seitsemän uutta bändiä, joista ensimmäinen on vaihtoehtorockin keskeisiin suunnannäyttäjiin 90-luvulla lukeutunut pohjoisirlantilainen Therapy? Genrerajoja rikkovasta tyylistään tunnettu yhtye saavutti kansainvälisen läpimurron vuoden 1994 menestysalbumillaan Troublegum, joka sisälsi jättihitit Nowhere ja Screamager. Suursuosion jälkeen Therapy? on jatkanut aktiivista keikkailua ja levyttämistä ja säilyttänyt asemansa arvostettuna kulttibändinä ympäri maailmaa.
Tämän vuoden ehkä spesiaaleimmasta numerosta vastaa mestaribasisti Lauri Porran luotsaama Love Proge -kokoonpano, joka tarjoilee huikean läpileikkauksen Love Recordsin tarunhohtoiseen suomiproge-katalogiin. Bändin ohjelmistoon kuuluu muun muassa Wigwamin, Tasavallan Presidentin, Pekka Strengin, Pekka Pohjolan, Jukka Tolosen ja Tabula Rasan kappaleita. Porran lisäksi yhtyeeseen kuuluvat kitaristi Timo Kämäräinen, rumpali Sami Kuoppamäki, puhaltaja Pepa Päivinen, solistit Tuomo Prättälä ja Emma Salokoski sekä Wigwamin legendaarinen laulaja ja urkuvirtuoosi Jukka Gustavson.
Skandinaavista lisäväriä kattaukseen tuo ruotsalaisen punkin arvostetuimpiin artisteihin lukeutuva Hurula, jonka musiikissa yhdistyvät melodiset pop-vaikutteet sekä vahvat tunnetilat. Ennen menestyksekästä soolouraansa Hurula vaikutti muun muassa vahvaa kulttisuosiota edelleen nauttivassa Masshysterissä, ja hänet tunnetaan erittäin karismaattisena ja intensiivisenä esiintyjänä, jolla on hyvin vahva kannattajakunta kotimaansa lisäksi myös Suomessa.
Uusimpina kotimaisina niminä festivaalilla nähdään tammikuussa uuden Ankeuttaja-EP:n julkaissut kestosuosikki Litku Klemetti, kotimaisen hardcorepunkin keskeisimpiin nimiin jo vuosien ajan lukeutunut Ydinperhe, psykedeelisen groovaavaa instrumentaaligaragea soittava The Hypnomen sekä alkuvuodesta pysäyttävän hienolla debyyttialbumillaan kuulijat mykistänyt Rami Helin Presents.
Festivaalin lopullinen kattaus ja päiväkohtaiset esiintyjät julkaistaan torstaina 26.3. Samalla tulevat myyntiin myös tapahtuman päiväkohtaiset ennakkoliput.
Jytäkesä Go-Go 2026: Ismo Alanko, Therapy? (UK), Love Proge, Arppa, The Raveonettes (DK), Plutonium 74, Hurula (SE), Samuli Putro, Lemonator, Litku Klemetti, The Flaming Sideburns, The Coffinshakers, Lyyti, Good Boys, Eevil Stöö, Grande Mahogany, The Hypnomen, Puhelinseksi, Wasted, Ydinperhe, Liisa Akimof & Yökerho, Rami Helin Presents + MONTA MUUTA!!
Jytäkesä Go-Go 2026
Pe 31.7.2026 - La 1.8.2026
Helsinki, Suvilahti
Varmista kesäelämyksesi ja hanki liput nyt!