VAROITUS:
Internet Explorer 11 ja sitä vanhemmat versiot eivät ole enää tuettuja. Päivitä selaimesi uudempaa versioon tai käytä jotain toista selainta.
0600-1-1616 Puhelinpalvelu ma–ti 9–19, ke-la 9-21, su 11-18 (1,99 € / min. + pvm)
Heavy metal -yhtye Kilpi nousi suomalaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003 julkaistuaan heti radiosoittoon yltäneen singlen Nerokasta Ikävää. Kesällä 2002 perustetun yhtyeen debyyttialbumi Sähkönsinistä sinfoniaa julkaistiin pian kolmen singlen jälkeen toukokuussa 2003 yltäen Suomen virallista -listalle.
Vuonna 2004 Kilpi julkaisi toisen albuminsa II Taso, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisella metallikentällä. Niin ikään Suomen virallista -listalle nousseen albumin julkaisusta tuli siis vuonna 2024 kuluneeksi 20 vuotta ja albumista löytyy remasteroitu versio kaikista suoratoistopalveluista. Sittemmin Kilpi on julkaissut neljä albumia Kaaoksen kuningas (2006), IV (2008), Pirun merta (2009)sekä Juggernautti (2015).
Kilpi tunnetaan erityisesti suomalaisista lyriikoistaan, joissa käsitellään usein henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa sekä ihmissuhteita. Yhtyeen soundi on vahvasti perinteisen heavy metalin vaikutteinen, ja heidän musiikkinsa on saanut kiitosta energisestä sekä tarkasti soitetusta kitarariffien ja laulun yhdistelmästä
Intensiivisistä live-esiintymisistä tunnettu Kilpi jatkaa viiden vuoden jälkeen siitä mihin viimeksi jäätiin. Perinteistä Kilpi-menoa, huonoa huumoria, paskoja vitsejä sekä autenttista suomalaista hevirokkia soittava Kilpi jatkaa tyylilleen ominaisella tavalla –omalla polullaan
Illan avaa helsinkiläinen modernin metallin yhtye ARTKILLS, jonka musiikki yhdistää raskaat riffit, groovaavat rytmit ja tarttuvat melodiat. Yhtye on julkaissut aktiivisesti musiikkia, ja sen singlet, kuten Last Goodbyes(2021) ja Don’t Follow (2022), ovat saaneet huomiota mediassa. Vuonna 2022 julkaistu KillGallery-EP vahvisti bändin soundia entisestään ja Artkills valittiin viime vuonna Kaaoszinen lupaavimpien metalliyhtyeiden joukkoon.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.
Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info
Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.