OBS:
Internet Explorer 11 och äldre versioner är inte längre stödda. Uppdatera din browser till en nyare version eller använd en annan browser.
0600-1-1616 Telefontjänst mån–tis 9–19, ons-lör 9-21, sön 11-18 (1,99 € / min. + lna)
Lokakuussa Tampereella järjestettävä Lost in Music on julkaissut lisää esiintyjiä!
Jo ennestään laajaa ohjelmaan täydentävät mm. suomiräpin kärkeen kaahannut Melo, ainutlaatuisesti tunnelmoiva Karina sekä nuori tulkitsija Rebecca. Festivaalin ulkomaalaisvahvistuksiksi on kiinnitetty ruotsalainen Bottlecap ja hollantilainen Cosmute.
Ilta- ja paikkakohtainen kattaus on julkaistu, ja samalla käynnistyy keikkakohtainen lipunmyynti. Tampereen keskustan tapahtumapaikkoihin on koottu erilaisia ohjelmakokonaisuuksia, jotka esittelevät sekä vanhoja suosikkeja että uusia artistituttavuuksia.
Keskustan baareissa keikkoja perinteisen popin, uusien soundien ja raskaamman menon ystäville
Lost in Musicin lokakuun ensimmäisen viikonlopun kattaus miellyttää musiikin ystäviä laidasta laitaan. Suomen suurin klubifestivaali koostuu yli erilaisesta 20 keikkakokonaisuudesta, joissa esiintyy yhteensä noin 80 artistia. Keikkapaikkoina toimivat Pakkahuone, Klubi, Telakka, Dog’s Home, Passion, Doris, O’Connell’s, Olympia-kortteli ja Jack the Rooster.
Yksittäisten keikkalippujen lisäksi myynnissä on kätevä Festivaalipassi, joka takaa sisäänpääsyn kaikille Lost in Music -keikoille, kunhan keikkapaikalla on saapumishetkellä tilaa. Raskaan musiikin ystäviä hemmotellaan erillisellä Metallipassilla, joka sisältää pääsyn Metal Export Finland -metallikeikoille perjantaina. Metal Expon alaisuudessa Olympia-korttelissa ja Jack the Roosterissa esiintyvät mm. Ensiferum, Rytmihäiriö ja Medeia.
Uudet julkistukset:
Bottlecap (SWE), Cosmute (NLD), Karina, Karo Broman, Melo, Planet Case, Psychework, Radio Supernova, Rebecca, Satama, Spiritraiser, Terri, Tyrantti
Kaikki julkistetut artistit:
Aida, Awake Again, Barbe-Q-Barbies, Bess, Block Buster, Bottlecap (SWE), Cavallini & Shrty, Cledos, Color Dolor, Cosmute (NLD), Detalji, Egokills, Elias Gould, Founding Neverland, Iisa, Intiaanikesä, Jukka Takalo, Karina, Karo Broman, M, Mafia Honey, Marjut, Matka Maailman Ympäri (acoustic), Melo, Mendi Moon, Neøv, New Deadline, Olavi Uusivirta, Olli Antonio, Onni Boi, Paperi T, Paul Elias, PK Keränen & Valtteri Pöyhönen, Planet Case, Psychework, Radio Supernova, Raja, Rebecca, Red Eleven, Ruma (acoustic special), Ruusut, Satama, Sini Yasemin, Sitoi, Sofia, Spiritraiser, Tammela 33100, Terri, The Bitterlicks, The Holy, Tippa, Tuohimaa, Tyrantti, Töölön Ketterä, Ulpu, Verhot, Versace Henrik, View, Vilma Alina (duo), Younghearted
Metal Export Finland:
Ensiferum, Rytmihäiriö, Medeia, Demonic Death Judge, Brymir, King Satan, Oceanhoarse, Skein