
Emma-palkittu Jaakko Kulta ammentaa kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Nämä elementit näyttäytyvät myös artistin livessä, joka kuljettaa kuulijat itsevarmasti läpi koko tunneskaalan aina sydänsuruista hetken hurmokseen.
Jaakko Kullan läpimurto käynnistyi heti artistin ensimmäisellä singlejulkaisulla joulukuussa 2023. Suoraan Spotifyn 3. sijalle noussut Huone-single kasvoi vuodenvaihteen yhdeksi isoimmaksi hitiksi ja nosti Jaakko Kullan Ylex:n Läpimurtolistalle. Artistin vetovoimaisuuden osoitti myös vuonna 2024 julkaistu Norjalaista puuta -single, joka sai suurta suosiota Tiktokissa ja nousi Spotifyn top-listan kärkeen. Nämä olivat esimakua Jotta muistaisin-EP:lle, joka sisältää edellä mainittujen lisäksi muun muassa samaistuttavat Päiväkirja sekä Vielä on Kylmä -kappaleet. Viime marraskuussa artisti julkaisi debyyttialbuminsa Ihminen. Suomirockin perinteitä ja oman aikansa sävyjä korostavalla kokonaisuudella kuullaan muun muassa Tupakkaa ja rakkautta -single, sekä suurta suosiota keikoilla saanut Janne paina kaasua (JPK).
Kehuja liveistään niittävä Jaakko Kulta nähtiin vuoden 2025 aikana muun muassa kahdella loppuunmyydyllä Tavastian keikalla, joista jälkimmäinen oli osa artistin ensimmäistä albumikiertuetta. Tarttuvat kertosäkeet ja huolelliset sanoitukset vangitsevat kuulijat ainulaatuiseen tunnelmaan tarjoten unohtumattoman ja uniikin live-shown.
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin Tampereen G Livelabin sivuilla.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Katso tarkemmat esteettömyystiedot G Livelabin sivuilta.