
Yhdysvaltalainen muusikko-tuottaja Grouper eli Liz Harris saapuu Suomeen ja esiintyy maanantaina 16. marraskuuta Temppeliaukion kirkossa. Grouperin ambientia, dream popia ja dronea yhdistelevä musiikki on usein melankolista, meditatiivista ja hiljaista.
Levollisesti soivien kitaroiden ja kosketinsoittimien, aavemaisen kuiskaavien vokaalien ja erilaisten efektien avulla rakennetut kappaleet majailevat samoissa tiloissa kuin esimerkiksi Mazzy Starin, Bill Callahanin, Julianna Barwickin, Mount Eerien tai Stars Of The Lidin tuotanto.
Grouperin viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2021 ilmestynyt arvostelumenestys "Shade". Syksyllä ilmestyy Harrisin, Jed Bindemanin ja Scott Simmonsin muodostaman shoegaze-yhtye Helenin toinen studioalbumi, yksitoista vuotta työn alla ollut "Linda's Head".
Temppeliaukion kirkon illassa esiintyy myös pitkän linjan arvostettu uusiseelantilaissäveltäjä Roy Montgomery, jonka viimeisin julkaisu, yhdessä Martha Skye Murphyn kanssa sävelletty "Nebular" ilmestyi elokuun alussa.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi asiakkaan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.