Yksi hard rockin kaikkien aikojen tunnetuimmista yhtyeistä, Europe, saapuu Joensuuhun osana The Final Countdown 40th Anniversary -kiertuettaan. Ikoninen yhtye juhlistaa albumia, joka nosti sen maailmanmaineeseen ja jonka nimikkohitti kuuluu yhä rockhistorian tunnetuimpiin kappaleisiin.
Kerubi Livessä nähdään samalla myös vahva kattaus kotimaisia huippunimiä. Lavalle nousevat uuden musiikin parissa työskentelevä 51koodia, yleisönsä vuodesta toiseen villitsevä Eläkeläiset sekä kansainvälisesti arvostettu blueskitaristi Erja Lyytinen. Luvassa on ainutlaatuinen konsertti-ilta, jossa kohtaavat rockin historia, kotimainen energia ja huippuluokan live-esiintymiset.